Kuva
.

Erityisavustus vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseksi 2020

Tiedote
17.1.2020 12:35
Haku 31.1.2020 mennessä

Imatran kaupunki on saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta erityisavustusta vähävaraisten perheiden 7-15 -vuotiaiden lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseksi 11 000 euroa.

Avustus jaetaan kohdeavustuksena paikallisille liikuntaa järjestäville rekisteröityneille yhdistyksille. Sitä ei voida myöntää yhdistysten hallintokulujen kattamiseen, rekisteröimättömille yhteisöille, kaupalliseen toimintaan tai välinehankintoihin.

Avustuksella tuetaan vähävaraisten perheiden lasten tai nuorten liikunnan perustoimintaa. Perustoimintaa on lasten tai nuorten viikoittainen harrastaminen seuran ohjatussa liikuntatoiminnassa. Erityisesti on huomioitava, ettei avustuksen kohteena olevan liikuntaharrastuksen perustoiminnan tuki ylitä 50 euroa kuukaudessa yhtä lasta tai nuorta kohden. Urheilukilpailuja, kilpailumatkoja ja leirejä ei katsota perustoiminnan hintaan kuuluvaksi. Avustus käytetään vuoden 2020 aikana.

Avustuksen hakeminen

Avustusta haetaan kaupungilta vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemuksessa tulee ilmetä haetun avustuksen suuruus ja seuran yhteyshenkilön tiedot ja kuinka seura tai yhdistys aikoo toteuttaa avustuksen käytön, että se kohdentuu vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukemiseen. 

Jaettavalla avustuksella tulee toteuttaa yhtä tai useampaa seuraavista tavoitteista:

  • edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille
  • mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa
  • ehkäistä liikunnasta luopumista eli drop outia pitämällä vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina
  • kehittää innovatiivisia ja uudenlaisia toimintamalleja vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemisessa

Avustuksen maksaminen

Kunta tekee kirjallisen sopimuksen avustusta saavan yhdistyksen kanssa avustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista ennen avustuksen maksatusta.

Avustuksen toteutunut käyttö

Yhdistys antaa selvityksen avustuksen käytöstä kunnalle 31.12.2020 mennessä kirjallisen sopimuksen yhteydessä saamallaan selvityslomakkeella.

Hakemuksen lähettäminen

Hakemus avustuksesta lähetetään 31.1.2020 mennessä: kati.braggeatimatra.fi (kati[dot]bragge[at]imatra[dot]fi) tai toimitetaan kaupungintalon infopisteeseen. Kuoreen merkintä ”Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan harrastuksen tukeminen”.

Tiedustelut avustuksesta ja sen hakemisesta Kirsi Mäyrä, puh. 0206177286, sähköpostiosoite kirsi.mayraatimatra.fi (kirsi[dot]mayra[at]imatra[dot]fi)

Avustuksen hakemisesta on lähtenyt seuroilla ohjeet.