Kuva
Entinen taimitarhan alue Ukonniemessä
Entinen taimitarhan alue Ukonniemessä

Ukonniemen toimintapuiston ideakilpailun yleisöäänestys

Tiedote
15.1.2020 17:10
Ukonniemen ideakilpailu on päättynyt ja saadut ehdotukset ovat yleisön nähtävillä - äänestä mielestäsi paras idea

Imatra ja Lappset Group Oy järjestivät ideakilpailun Ukonniemen entisen taimitarhan alueen uudistamiseksi. Ideakilpailulla haettiin uusia näkemyksiä siitä, miten aluetta voitaisiin kehittää palvelemaan paremmin kaupunkilaisia ja matkailijoita.
 
Suunnittelukilpailun kautta haettiin ideoita sellaiseen ympäristöön, joka maisemallisestikin kannustaa vähän liikuntaa harrastavia ihmisiä ja perheitä kokeilemaan sekä kokemaan liikunnan iloa.

Kilpailu oli suunnattu maisemasuunnittelualan opiskelijoille. Kilpailuaikaa oli koko syksy ja se päättyi 7.1.2020. Kilpailuehdotuksia tuli kaikkiaan 16 kpl.
Yleisö pääsee valitsemaan suosikkinsa.  Yleisöäänestys päättyy 31.1.2020.

Tänään kokoontui palkintolautakunta, joka valitsee lopulliset voittajatyöt. Voittajat julkistetaan Jyväskylässä Viherpäivillä 12. -13.2.2020. Samassa yhteydessä julkistetaan yleisöäänestyksen voittaja samoin kuin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen opiskelijoiden muodostaman varjoraadin valitsema voittaja.

Lappset on järjestänyt yhteistyössä kunta- ja kaupunkiasiakkaidensa kanssa aluesuunnittelun ideakilpailuja yli 40 vuoden ajan. Maisema-arkkitehtuurin ja -suunnittelun opiskelijoille tarkoitettu kilpailu tarjoaa aidon suunnittelukohteen, joka tällä kertaa oli Imatran kaupungissa olevan Ukonniemessä oleva entisen taimitarhan alue.

-    Saimme paljon hyviä töitä, joissa oli monia erilaisia ideoita, totesi kaupunginpuutarhuri, palkintolautakunnan sihteeri Erika Luhtanen.

Lisätietoja: kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, erika.luhtanenatimatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4704.

Äänestä oma suosikkisi.