Kuva
Nosturiautot ja kuusi Koskenpartaan kävelykadulla
Joulukuusi asennettiin Koskenpartaalle keskiviikkona 20.11.

Niemisen perheen reilut 30-vuotiaan pihakuusen ura huipentuu Koskenpartaan joulukuusena

Tiedote
20.11.2019 15:14
Imatran Seudun Sähkö toimittaa perinteisesti Imatran kävelykadun Koskenpartaan joulukuusen.

Tänä vuonna kuusi löytyi Rajapatsaalta Niemisen talon pihasta.

Ajatus kuusen kaatamisesta on ollut mielessä talon isännän Jari Niemisen mukaan jo pitkään.

– Aikansa kutakin. Meillä oli jo metsuri tilattuna, Nieminen kertoo. 

Nyt pihaa hallinnut komea kuusi lähtee pihasta ilman talon omistajalle koituvaa vaivaa.

Oman pihaan kuusi kaupungin keskustan joulukuusena ei satu kovin monen kohdalle. 

– Pitäähän se käydä kattomassa, toteaa Nieminen. 

Imatran Seudun Sähkön verkostoasentaja Pentti Paasi pääsi tällä kertaa metsurin hommiin.Kolmatta vuotta Koskenpartaan joulukuusta kaatanut Paasi kertoo puun olleen viime vuotista yksilöä kapeampi ja siten helpompi kaadettava. Silti sen kaatamiseen ja työstämiseen Koskenpartaan kadussa olevaan koloon sopivaksi kului kaksi ja puoli moottorisahan tankillista. 

Kuusi on valoja myöten valmis lauantaihin mennessä. Silloin Koskenpartaalla vietetään perinteistä joulunavaustapahtumaa.