Kuva
Kasperi Kolehmainen

Vuoden 2019 taidepalkinto tanssija Kasperi Kolehmaiselle

Tiedote
17.11.2019 17:00
Hän on nuori imatralainen tanssija, joka on jo voittanut useita SM-mitaleita.

Kasperi Kolehmainen sai tämän vuoden Imatran taidepalkinnon. Palkinnon luovutti hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Anu Urpalainen Imatra Dancen näytöksessä sunnuntaina. Kulttuuritalo Virrassa.

Kasperi Kolehmainen on nuori imatralainen tanssija, joka on jo voittanut useita SM-mitaleita. Hän opiskelee tällä hetkellä Suomen kansallisoopperan ja –baletin Balettioppilaitoksessa ja käy samalla lukiota Helsingissä ensimmäisenä Tanssistudio Jamin kasvattina.

Imatralla hänet nähdään tällä hetkellä ohjaamassa jamilaisille tekemäänsä koreografiaa.

─ Kasperi on ahkera ja tunnollinen ja erittäin tavoitteellinen tanssija.  Työtä tämän kaiken saavuttamiseksi hän on joutunut tekemään paljon ja tunteja laskematta. Nuoren miehen taito tehdä koreografioita itselle ja ryhmille on poikkeuksellista, innovatiiviset ja idearikkaat näytöt ovat kantaneet hedelmää myös valtakunnallisella tasolla aina kärkisijoja myöten. Kasperi on saanut tanssin lahjan, jota hän käyttää erinomaisen hienosti, itseään säästelemättä tanssia rakastaen, kertoo Leila Tikka, Tanssistudio Jamin rehtori ja opettaja.

Kolehmainen voitti viikko sitten SM-kultaa vuoden 2020 Performing Arts Soolo SM-kilpailuissa Helsingissä.

Imatran taidepalkintoa on jaettu vuodesta 1980 alkaen. Viime vuonna palkinto myönnettiin Imatran Immet –kuorolle. Sen arvo on 3000 euroa.

 

Lisätietoja palkinnosta:

Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Anu Urpalainen, p. 040 528 0876

 

Kasperi Kolehmainen

  • 16-vuotias
  • Kotoisin Imatralta
  • Opiskelee balettia Suomen kansallisoopperan ja –baletin Balettioppilaitoksessa, lukiolainen
  • Lokakuussa 2019 SM-kultaa vuoden 2020 Performing Arts Soolo SM-kilpailuissa Helsingissä.
  • Toukokuun 2019 Performing Arts SM-kisoissa Kolehmainen neljäs sija duotanssissa parinsa Taru Pellisen kanssa.
  • Syksyllä 2018 Performing Arts SM-kisoissa hopeaa itse valmistamallaan sooloteoksella. Hän tanssi tuolloin ensimmäistä kertaa aikuisten sarjassa.
  • Vuonna 2016 Kolehmainen Performing Arts SM-kisoissa kultaa junioripoikien sarjassa itsetekemällään koreografialla.