Kuva
Ihmisiä kävelykadulla
Koskenparras

Kaupunki tuo katukuvaan joulun alla pop up –myyntikojut

Tiedote
8.11.2019 15:48
Pienyrittäjillä ja yhdistyksillä mahdollisuus vuokrata kojuja.

Imatran kaupunki kokeilee pop up –kojuja Imatrankoskella. Kojut ovat yksi pieni keino luoda uudenlaista elämää keskustaan. Idea sai alkunsa kesällä kuntalaisille suunnatusta ideakyselystä ja Imatrankosken yrittäjien esille nostamista toiveista.

Kojuja on tilattu neljä ja ne tullaan sijoittamaan talvikaudeksi kävelykadulle. Kesäksi kojut siirretään Inkerinaukion reunalle. Kojujen sijoittelussa on otettu huomioon se, etteivät ne saa haitata olemassa olevien yritysten toimintaa.

Myyntikojut ilmestyvät katukuvaan viimeistään 16.12.

─ Ajatus on, että pienyrittäjät ja erilaiset yhdistykset voivat hyvin matalan kynnyksen -periaatteella vuokrata kojuja omien tuotteidensa myyntiin. Ne tulevat olemaan käytössä läpi vuoden, apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino kertoo.

Myyntikojujen hankintahinta on 2000 euroa kappaleelta. Puuosien pitäisi saapua Imatralle marraskuussa, minkä jälkeen Saimaan Virta kokoaa ja maalaa ne Valtionhotellin ja Inkerianaukion sävymaailmaan sopiviksi. Kojuissa on sähköt.

─ Kojut omistaa kaupunki, mutta niiden ylläpitäjänä toimii Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelu (Kipa). Imitsi-yhdistys toimii operaattorina, joka vastaa koppien varauksista ja vuokrasopimuksista, kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen selventää työnjakoa.

Kojujen vuokraamiseen luodaan mahdollisimman joustavat käytännöt ja hintaluokittelut, jotta pienilläkin toimijoilla on mahdollisuus hyödyntää niitä. Vuokra nivotaan tori- ja myyntipaikkojen hinnoitteluun. Myyntikojuja voi jo varata Imtsiltä (040 550 33 27, infoatimitsi.fi).

─ Olisi hienoa, jos saisimme heti joulun alla paikallisia esittelemään ja myymään tuotteitaan. Se toisi joulun ajalle ihan uudenlaista elämää kävelykadulle, Imitsin toiminnanjohtaja Mervi Leinonen sanoo.

 

Koskenpartaan myyntipaikat

 

Lisätietoja:

Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino, p.020 6172206, kaisa.heinoatimatra.fi (kaisa[dot]heino[at]imatra[dot]fi)

Kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, 020 617 4322, erika.luhtanenatimatra.fi

Imitsin toiminnanjohtaja Mervi Leinonen, 040 550 33 27, infoatimitsi.fi