Kuva
Aurauslumet kipataan jatkossa Kuparin tyhjälle teollisuustontille.

Imatra ei kippaa enää lumia Vuokseen

Tiedote
7.11.2019 14:45
Uusi lumenkeräyspaikka Kuparilla.

Imatran kaupunki luopuu aurauslumen kippaamisesta Vuokseen. Lumenkaadosta Pässiniemestä virtaan luovutaan ympäristösyistä ja Fortumin vaatimuksesta. Lumen mukana Vuokseen voi päätyä sellaista materiaalia, joka ei ole vesistölle tai padon rakenteille hyväksi.

─ Me kokeilemme nyt tämän talven uutta lumenkeräyspaikkaa ja arvioimme sitten kokemuksia siitä, onko paikka hyvä, tilaajainsinööri Ville Pesu sanoo.

Uusi paikka aurauslumelle on osoitettu Kuparin ja Ovakon väliseltä alueelta, tyhjillään olevalta teollisuustontilta.

Tontille on varattu kaksi lumenkaatoaluetta, joista pienempi on vara-alue.

─ Alue on sikäli valmis tähän toimintaan, että siellä ei tarvitse tehdä kuin pientä puuston raivausta ja pintamaan poistoa. Sulamisvesien osalta hyödynnetään vanhoja laskeutusaltaita ja metsää. Alueella tehtänee myös sulamisvesien ohjausta, Pesu sanoo.

Kuparin alueen asutus on otettu suunnittelussa huomioon. Kaikki liikennöinti alueelle tapahtuu Terästehtaantien kautta.

Kuparin keräysalueelle sallitaan myös yksityisten henkilöiden tuomia lumikuormia. Lumenajoa alueelle tehdään on klo 6-18 välisenä aikana. Muina aikoina alue suljetaan puomilla. Vanha Vuoksen lumenkippauspaikka suljetaan puomilla.

Vuosittain kaupungin alueelta kerättävien lumikuormien määrät vaihtelevat. Viime vuonna Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelu (KIPA) ajoi 1200 lumikuormaa.

 

Lisätietoja:

Tilaajainsinööri Ville Pesu, p. 020 617 4421, ville.pesuatimatra.fi