Kuva
Kuva ensilumenladun latu-urasta
Ensilumenlatu

Ensilumenladun latutilanne

Tiedote
23.10.2019 12:55
Huomisesta alkaen latua jouduttanee lyhentämään, mutta kilpahiihto-osuus pidetaan kunnossa.

Ensilumenladun lumipeite on kelien lämmetessä huvennut. Tänään keskiviikkona latu pystytään pitämään kokonaisuudessaan vielä hiihtokunnossa. Huomisesta alkaen saattaa ladulle Kylpylän osuudelle tulla rajoituksia eli osia ladusta joudutaan sulkemaan.

-    Pidämme kilpaladun joka tapauksessa auki mutta saatamme joutua laittamaan sulkunauhat ladun Kylpylän puoleiseen osaan, kertoo liikuntapaikkamestari Jani Niittynen Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy:stä. 

Kilpaladun pituus on noin kolme kilometriä. Ensi viikolla on luvassa pakkasia, joten on mahdollista että lunta päästää tekemään silloin lisää. 

Lisätietoja: työnjohtaja/liikuntapaikkamestari Jani Niittynen, Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy, p. 040 677 9137.