Kuva
Kuva ensilumenladun latu-urasta
Ensilumenlatu

Ensilumenlatu avautuu Imatralla Ukonniemessä huomenna lauantaina

Tiedote
18.10.2019 15:16
Latu on viisi kilometriä pitkä

Imatralla Ukonniemessä latu avautuu viiden kilometrin mittaisena ja se on tehty viime talvena säilöön otetusta lumesta. Latuprofiili on tehty sopivaksi niin kilpa- kuin kuntourheilijoille eli ladulta löytyy helpompia osuuksia kuntohiihtäjille ja vaativampia osuuksia aktiivihiihtäjille. Ladulle pääsee sekä Imatran Kylpylältä ja Ukonniemi-stadionilta. Stadionilla on lumetettuna myös 30 ampumapaikkaa ampumahiihtäjiä varten. Latu on valaistu joka päivä 06:00-22:00 välisen ajan. 

Latu avautui myös viime syksynä saman mittaisena ja houkutteli Ukonniemeen useita ulkolaisia ja suomalaisia hiihtoleiriryhmiä.  Myös tänä vuonna on tulossa useita ulkomaalaisia hiihtoleiriryhmiä syksyn aikana.
 
-    Jo tänään perjantaina tulevat ensimmäiset leiriläiset Eestistä. Lisää leiriläisiä on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa Valko-Venäjältä on tulossa merkittäviä ampumahiihtoryhmiä. Lisäksi neuvotteluja on käynnissä parin muun ulkomaalaisen joukkueen kanssa, kertoo toimitusjohtaja Jukka Aallikko Imatra Base Camp Oy:stä.  

-    Myös Suomesta on tulossa hiihto- ja ampumahiihtoryhmiä enemmän kuin edellisinä vuosina, ja yksilö- ja perhematkailijoiden määrä selkeässä kasvussa, jatkaa Aallikko.

Kontiolahdella ja Vuokatissa ensimmäiset tehdyt ladut ovat auenneet viime viikolla.  

Avajaiset

Ladun avajaisia vietetään kello 10 alkaen, jolloin kaupunginjohtaja Kai Roslakka avaa ladun. Ohjelmassa on myös lasten hiihtokilpailut ja avajaisten aikana pääsee kokeilemaan eko- ja ruutiaseilla ampumista. Saimaa Sportin hiihtovälinetohtorilta saa apua voiteluun ja välinevalintaan, Imatran Urheilijoiden kanttiinista kahvia, mehua, pullaa ja makkaraa. 

Tarkempi ohjelma

Hiihtäminen ensilumenladulla on avajaispäivänä maksutonta ja kausikorttien ennakkotarjous 70€ (norm. 80€) on voimassa sunnuntaihin 22.10. asti.  
Hinnasto https://www.ensilumenlatu.fi/fi/hinnasto-ja-myyntipisteet

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jukka Aallikko, +358 20 617 7007, jukka.aallikkoatimatrabasecamp.fi (jukka[dot]aallikko[at]imatrabasecamp[dot]fi) 


Ensilumenlatu.fi