Kuva
Kosken koulukeksuksen uudisrakennus sijoittuu lyseon viereen.
Kosken koulukeksuksen uudisrakennus sijoittuu lyseon viereen.

Evälahti rakentaa Kosken uuden koulurakennuksen

Tiedote
10.10.2019 17:32
Koulun hinnaksi arvioitu 17,7 miljoonaa euroa.

Kosken koulukeskuksen uudisrakennuksen urakoitsijat on valittu. Pääurakan voitti kilpailutuksessa imatralainen Rakennusliike Evälahti Oy.

─ Meille paikkakunnan rakentajana oli hieno uutinen, että saimme jälleen tällaisen merkittävän kohteen. Meillä oli kesällä valmistuneita kohteita enemmän kuin alkavia, joten tämä tuli täydentämään hyvin talven työkantaa. Omia rakentajia työmaalla tulee olemaan noin 15-20 ja sen lisäksi tulevat ali- ja sivu-urakoitsijat. Työmaan kokonaisvahvuus tulee olemaan noin 50-60 henkilöä, Evälahden toimitusjohtaja Jouni Pohjolainen sanoo.

Pääurakkaa tavoitteli elo-syyskuussa kaikkiaan kolme rakennusliikettä.

Sekä ilmanvaihto- että putkityöt tekee Are Oy. Sähkötöistä vastaa puolestaan VVS Sähkö Oy.

Näistä kolmesta urakasta tuli yhteensä 14 tarjousta.

Kosken uuden koulukiinteistön kokonaisarvoksi on laskettu 17,7 miljoonaa euroa.

Urakkasopimuksen yritysten kanssa allekirjoittaa Imatran Toimitilat Oy.

Kaksikerroksinen vaalea rakennus

Uuden koulukiinteistön rakennuspohjan kaivuutyöt on pääosin jo tehty Maansiirto Backman Oy:n toimesta. Evälahti aloittaa työt tontilla viimeistään marraskuun alkupuolella. Valmista tulee olla heinäkuussa 2021.

─ Kaksikerroksisen koulun koko huoneistoala tulee olemaan 6586 neliötä. Siitä tulee betonirunkoinen, tiiliverhottu, pääosin rapattu ja väriltään vaaleasävyinen, rakennuttaja Ari Lattu tiivistää.

Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Innovarch Oy.

Uutta, historiaa ja muuntojoustavaa

Koulun katolle sijoitetaan aurinkovoimala, joka tuottaa koulun käyttöön sähköä. Voimala myös myy tuottamaansa sähköä verkkoon.

─ Minusta tästä tulee erityisen hieno kokonaisuus, jossa ovat sulassa sovussa upea historiallinen lyseo, muuntojoustava moduuli ja tämä uusi sydän, jossa on aineopetusluokkia, liikuntatilat ja ruokala, Toimitilat-yhtiön toimitusjohtaja Lassi Nurmi sanoo.

Myös piha kokee muodonmuutoksen.

─ Siitä tehdään yhtä hieno kuin Vuoksenniskan uuden koulun pihasta, Lattu lupaa.

 

Lisätietoja:

Rakennuttaja Ari Lattu, p. 05-235 2825ari.lattuatmitra.fi

Toimitusjohtaja Jouni Pohjolainen, Rakennusliike Evälahti Oy, p. 0400 184 998

jouni.pohjolainenatevalahti.com