Kuva
Urheilutalolla yksi ongelmakohta on ollut katto.

Uimahallille ja urheilutalolle mietitään uudisrakennusta

Tiedote
8.10.2019 17:00
Peruskorjauksen hinta vähintään 20,4 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus haluaa laskelmat uuden rakentamisesta ja arviot sijoituspaikoista.

Uimahallin ja urheilutalon kunnosta saadut tuoreimmat raportit ennustavat joko kallista remonttia tai kokonaan uuden urheilukeskittymän rakentamista.

Syyskuussa tehdyssä konsulttitoimisto Vanhanen Oy:n riskiarvioinnissa peruskorjauksen hinnaksi arvioidaan yli 20,4 miljoonaa euroa, sillä kiinteistöjen korjausaste on 71,6 prosenttia.

Tutkimusten mukaan allasrakenteissa käytetty betoni on huonolaatuista eikä täytä altaiden betonirakenteille asetettuja vaatimuksia esimerkiksi betonin tiiveyden osalta. Ongelmat ovat samantyylisiä kuin paljon kiistellyssä Tapiolan uimahallissa.

─ Altaiden betonirakenteiden pitkäaikainen kunnossa pysyminen on altaisiin asennettujen vedenpaine-eristysten varassa. Vedenpaine-eristeiden kuntoa täytyy siksi seurata vuosittain, vaikka ne uusittaisiinkin peruskorjauksessa, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi toteaa.

Kiinteistössä on tehty yksittäisiä sisäilmatutkimuksia. Myös lämpötila- ja muita ilmanlaatuongelmia on havaittu. Urheilutalon puolella on kattovuotoja ja maanalaiset osat ovat riskirakenteita. Kiinteistökokonaisuudessa myös lämmitysputkien kunnossa on kunnostustarpeita.

Korjaus vähintään yhtä kallis kuin uudisrakennus

Peruskorjaukseen liittyy raportin mukaan runsaasti riskejä. Monet riskit realisoituvat rakenteiden lyhyempänä käyttöikänä.

─ Mikäli arkkitehtuuria arvostetaan ohi toiminnallisuuden ja peruskorjauksen riskit halutaan ottaa, niin rakennus voidaan peruskorjata. Peruskorjatessa tulee huomioida myös noin 1,5 vuoden rakennusaika, jolloin tilat ovat käyttökiellossa, Nurmi sanoo.

Molemmat kiinteistöt omaavat suojelumerkinnän.

Nurmi muistuttaa, että mikäli vedenpaine-eristeet alkavat jonain päivänä rakoilla, kiinteistö on laitettava välittömästi käyttökieltoon.

Nurmi arvioi tässä vaiheessa, että vastaava uudisrakennus voidaan toteuttaa jopa peruskorjauksen hinnalla.

Päätöksiä ehkä vielä tänä vuonna

Kaupunginhallitus linjasi tiistaina, että selvitykset uudisrakennuksesta käynnistetään.

Sijaintipaikkoina selvitetään sekä nykyistä Pässiniemen tonttia että Ukonniemeä.

Päätökset siitä, rakennetaanko uusi urheilukeskus vai remontoidaanko vanha, tehdään kun laskelmat uudisrakentamisen kustannuksista ja arviot vaihtoehtojen vaikutuksista valmistuvat. Aikaisintaan päätösten hetki on loppuvuodesta, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen sanoo.

Hallitus antoi myös valmisteluohjeistuksen sille, että kaavassa olevan uimahallin ja urheilutalon suojelumerkinnän poisto käynnistetään.

 

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, p. 040 548 3790, anna.helminenatimatra.fi

Toimitusjohtaja Lassi Nurmi, Mitra, p. 05 235 2850, lassi.nurmiatmitra.fi (lassi[dot]nurmi[at]mitra[dot]fi)

 

Uimahalli

  • Rakennettu 1966

  • Peruskorjattu viimeksi osittain 2000-luvun alkupuolella.
  • Altaan osalta betonirakenteet eivät täytä vaatimuksia (tiiveys)

Urheilutalo

  • Rakennettu 1982
  • Ei peruskorjattu kokonaisuutena.
  • Ongelmia sisäilma-olosuhteissa vuosien ajan
  • Kaarihallissa kattovuotoja
  • Maanalaiset rakenteet: riskirakenteet