Kuva
Kosken koululle asennetaan 400 aurinkopaneelia.
Kosken koululle asennetaan 400 aurinkopaneelia.

Aurinkovoimala Kosken koulun katolle

Tiedote
19.9.2019 13:11
Paneelit tuottavat ajan kanssa maksutonta hiilineutraalia energiaa kouluun ja vähän myös myyntiin.

Kosken koulun uudisrakennuksen katolle tullaan asentamaan 400 aurinkopaneelia. Imatran Toimitilat Oy  on tehnyt hankintapäätöksen aurinkovoimalan hankkimisesta Väre Oy:ltä. Monikidepaneeleiden tekniikka on GreenEnergy Finlandin.

Hankinta toteutetaan avaimet käteen -periaatteella.

─ Ostamme ensimmäiset 10 vuotta aurinkovoimalaitoksen tuottamaan sähköä koulukiinteistöön eli emme investoi varsinaisesti euroakaan laitteisiin. Kymmenen vuoden jälkeen laitteet siirtyvät kaupunkikonsernin omistukseen, hankinnasta Toimitilat Oy:n puolesta vastannut talouspäällikkö Marko Pollari kertoo.

Aluksi aurinkovoimasähkö on noin 10 prosenttia kalliimpaa kilowattitunnilta kuin perussähkö, mutta 10 vuoden jälkeen voimala tulee tuottamaan kokonaan maksutonta ekoenergiaa koulukeskuksen tarpeeseen.

94 prosenttia koulun käyttöön

Aurinkovoimala tuottaa koko koulun energian tarpeesta 11 prosenttia. Koulun vuositarve on arviolta 820 000 kWh ja aurinkovoimala tuottaa noin 90 200 kWh vuodessa.

Tuotettu aurinkoenergia menee suoraan käyttöön, sitä ei voi varastoida. Tämän vuoksi kaikkea koulun katolla talteen otettua aurinkoenergiaa ei koulu pysty käyttämään, sillä osa energiasta syntyy kesäloman ja viikonloppujen aikana. Talvella energian tuotto-odotukset ovat vähäiset.

─ Tuotetusta sähköstä 94 prosenttia menee koulun omaan käyttöön, loput myydään verkkoon.

Laitteiden toimittaja on antanut tehontuottotakuun.

─ Vielä 25 vuoden jälkeenkin paneelit tuottavat vähintään 80 prosenttia energiamäärästä, mihin laitteet uusina ovat pystyneet, johtava asiantuntija Petri Valtonen Väre Oy:sta.

Myös jäähallin kattoa selvitetään

Sähkön tuottoa ja kulutusta voidaan seurata reaaliajassa. Jos opettajat haluavat, tätä tietoa voidaan hyödyntää opetuksessa.

Imatran kaupunkikonserni ryhtyy nyt testaamaan aurinkovoiman etuja laajemminkin.

─ Kosken koulukeskus on hyvä paikka aloittaa, kun tehdään uusi tila. Aurinkovoimalan asentaminen voidaan tehdä kiinteistön rakentamisen yhteydessä. Tiedämme myös, että kiinteistö on varmasti pitkään koulukäytössä.

Tavoitteena on edetä kohti hiilineutraalia energiatuotantoa. Seuraavaksi pohditaan jäähallin vastaavaa järjestelmää.

─ Siellä aurinkovoima toimisi hyvin, kun käyttö nykisin ympärivuorokautista. Ensin on kuitenkin selvitettävä jäähallin  katon rakenne. Aurinkovoima sopisi myös Mansikkalan koulukeskukseen, Pollari toteaa.

Kosken koulukeskuksen uudisrakennus valmistuu vuonna 2021. Aurinkovoimala kilpailutettiin tänä syksynä. Viidelle yritykselle jätettiin neuvottelupyyntö. Näistä kolme jätti tarjouksen.

Imatra on liittynyt Hinku-kunetien verkostoon. Verkoston kunnat pyrkivät hillitsemään ilmastonmuutosta. Kaupunki on jo toteuttanut merkittäviä toimenpiteitä tähän liittyen. Näitä ovat muun muassa Imatran Lämpö Oy:n tuottama biolämpö, katuvalojen muuttaminen led-valoiksi ja sähköautojen latauspisteet. 

Lisätietoja:

Talouspäällikkö Marko Pollari, Toimitilat Oy & Mitra, p.  05 235 2810, marko.pollariatmitra.fi

Johtava asiantuntija Petri Valtonen /Väre, p. 040 5839464, petri.valtonenatvare.fi