Kuva
Torkkelinkadulla oli alkuviikosta isompi putkirikko.

Torkkelinkadun putkirikon korjaus kestää useita tunteja

Tiedote
2.9.2019 11:46
Kadulta joudutaan kaatamaan puu ja valaisinpylväs.

Torkkelinkadun putkirikon korjaus on aloitettu. Tämän hetken arvion mukaan vedet saadaan palautettua kiinteistöille kadun varressa klo 18 mennessä.

- Lähtökohta on joka tapauksessa, että tämän päivän aikana korjaus on tehty, verkostomestari Kari Mäkelä sanoo.

Tekemistä hidasti muun muassa se, että korjaus vaati yhden puun ja yhden valaisinpylvään kaatamisen. Kadulla liikennöinti onnistuu varovaisuutta noudattaen. Jalankulkijat ja pyöräilijät joutuvat kiertämään korjauskohdan.

Vedet on katkaistu kolmelta kiinteistöltä, jotka ovat Torkkelinkatu 7 ja 9 sekä Valtionhotellin uusi puoli. Mikäli kiinteistön asukkaat tarvitsevat talousvettä, sitä voi pyytää Imatran Vedeltä numerosta 0206174333.

Vuoto havaittiin aamulla klo 4.15. Vesi saatiin suljettua ja vuoto kadulle estettyä klo 5.30. Putkirikko vaikutti koko Mellonkylän alueen vedenpaineisiin hetkellisesti. Vettä ehti valua maahan 350 kuutiota.

Kaupunki tiedottaa korjauksen etenemisestä seuraavan kerran kello 17 verkkosivuillaan.

 

Lisätietoja: Imatran Veden verkostomestari Kari Mäkelä p.0206174383, kari.makelaatimatra.fi (kari[dot]makela[at]imatra[dot]fi)

 

Tiedotetta päivitetty klo 13.51. Lisätty uusi korjausaika-arvio ja seuraava tiedottamisaika.