Kuva
Hulevettä kertyy erityisesti rankkasateilla.

Imatralla harkitaan hulevesimaksun käyttöönottoa kiinteistöille

Tiedote
15.8.2019 17:40
Omakotitaloille esitetään 27 euron vuosimaksua.

 

Imatran kaupunki harkitsee hulevesimaksujen käyttöönottoa. Tämä tarkoittaisi sitä, että kiinteistön omistajat tai haltijat joutuisivat maksamaan sade- ja sulamisvesien käsittelystä vuosittain maksua.

Tähän asti hulevesien käsittely on jäänyt kaupungin kontolle.

Hulevesien käsittelystä koituu kuluja, sillä hulevettä ei saa nykyisen lainsäädännön mukaan johtaa jätevesiviemäriin. Jos hulevettä ohjataan jätevesiviemäriin, voi rankkasateiden aikaan viemäriverkkoon tulla yhtäkkiä moninkertaisesti vettä, jolloin viemärin kapasiteetti ei riitä ja ylivuodon riski kasvaa, kaupungininsinööri Päivi Pekkanen kertoo.

Hulevesi myös viilentää jätevettä ja heikentää puhdistustehoa jätevedenpuhdistamolla sekä aiheuttaa tarpeettomia lisäkustannuksia ylimääräisen puhdistuskapasiteetin takia.

Hulevesien kokonaisvaltaisen hallinnan tavoite on poistaa ylimääräinen hulevesi jätevesiverkostosta, joka toteutuessaan tasaa jätevesitaksan korotuspaineita tulevaisuudessa, vesihuoltopäällikkö Kari Pietarinen jatkaa.

Tehokkainta hulevesien käsittely on niiden syntypaikalla, jossa hulevesiä tulee viivyttää, imeyttää maaperään tai hyödyntää muulla tavoin. Hulevesiverkosto muodostuu hulevesiviemäristä ja avo-ojista, joissa hulevedet virtaavat kohti purkuvesistöä.

Imatra ei ole ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön hulevesimaksua. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnilla on ollut oikeus periä maksu hulevesistä. Kulujen katteeksi useampi kymmenen kuntaa on ottanut maksun jo käyttöön. Näiden joukossa ovat muun muassa Riihimäki ja Kuopio.

Imatralla hulevesimaksun käyttöönottoa pohtii ensi viikolla kaupunkikehityslautakunta. Sille esitetään hulevesitaksojen käyttöönottoa siten, että jatkossa omakotitaloilta, vapaa-ajanasunnoilta ja paritaloilta perittäisiin 27 euron hulevesimaksua vuosittain. Rivitalojen maksu olisi 108 euroa ja kerrostalojen 540 euroa. Liike-, toimisto- ja teollisuusrakennukset saisivat puolestaan 675 vuosimaksun.

 

Lisätietoja:

Kaupungininsinööri Päivi Pekkanen, p. 020 617 4418, paivi.pekkanenatimatra.fi (paivi[dot]pekkanen[at]imatra[dot]fi)

Vesihuoltopäällikkö Kari Pietarinen. p 020 617 4399, kari.pietarinenatimatra.fi (kari[dot]pietarinen[at]imatra[dot]fi)

 

 

Pari kysymystä ja vastausta hulevesimaksusta

Mikä on hulevettä?

Hulevesi on sade- ja sulamisvettä, joka virtaa pois maan pinnalta, rakennusten katoilta ja muilta vastaavilta pinnoilta. Myös rakennusten kuivatusvedet eli salaojavedet ovat hulevesiä. Mitä enemmän alueella on vettä läpäisemätöntä pintaa, esimerkiksi asvalttia, sitä nopeammin ja enemmän hulevettä syntyy. Hulevettä muodostuu erityisesti keväällä lumen sulaessa, kesällä rankkasateilla ja syksyn sateisina kausina. 

Miksi maksua harkitaan?

Hulevesien hallinnasta aiheutuu vuosittain kunnalle puolen miljoonan euron suuruiset vuosikustannukset. Hulevesitaksan avulla hulevesistä johtuvat kustannukset ja niistä saadut tulot voidaan kohdentaa vastaamaan toisiaan oikeudenmukaisemmin.

Uudistuksen taustalla oli varmistaa turvallisten ja kohtuuhintaisten vesihuoltopalveluiden saatavuus, sekä hulevesien hallinnan parantaminen sään ja vesiolojen ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Hulevesiä ei saa enää johtaa jätevesiviemäriin.

Keneltä on oikeus periä maksua?

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnalla on oikeus periä maksu hulevesijärjestelmän vaikutusalueella olevien kiinteistöjen omistajilta tai haltijoilta järjestelmän kustannusten kattamiseksi.

Hulevesimaksun piiriin kuuluvat kaikki asemakaava-alueella sijaitsevat kiinteistöt, joilla sijaitsee rakennus.

Miten hulevesitaksojen suuruus määritellään?

Hulevesimaksun yksikköhinta määräytyy vuosittain kunnan hulevesijärjestelmän suunnittelusta, käytöstä, ylläpidosta ja rakentamisesta aiheutuneiden kustannusten perusteella.

Samalla kiinteistöllä voi sijaita eri käyttötarkoituksessa olevia rakennuksia. Kiinteistön käyttötarkoitus määräytyy sen perusteella, minkä käyttötarkoitusluokan mukaisten rakennusten kerrosalojen suhde kaikkien rakennusten kerrosalaan on suurin.