Mari Routti esitteli vaihtoehtoja infossa.

Kerro oma mielipiteesi päiväkotien tulevaisuudesta kyselyn kautta

Tiedote
5.6.2019 21:24
Linkki kyselyyn tämän tiedotteen lopussa. Päiväkotien tulevaisuudesta pidettiin avoin infotilaisuus keskiviikkona.

Imatran kaupunki järjesti avoimen keskustelu- ja infotilaisuuden varhaiskasvatuksen tulevaisuudesta tänään keskiviikkoiltana kaupungintalolla.

Tilaisuudessa esiteltiin kuutta eri mallia, joista valitaan yksi. Vaihtoehdot ottavat kantaa siihen, missä ja montako päiväkotia kaupungissa jatkossa olisi. Mukana on myös vaihtoehdot kunnallisen ja yksityisen palvelutuotannon rooleista.

Vaihtoehdot on esitelty kaupungin verkkosivuilla ensimmäisen kerran 28.5.

Palveluverkkouudistuksen projektipäällikkö Mari Routti kertoi tilaisuudessa, että tarkennettujen lapsimääräennusteiden ja maan hallitusohjelman neuvottelutuloksen pohjalta näyttäisi siltä, että viime päivien viranomaisvalmistelussa vahvimman roolin ovat saamassa vaihtoehdot E ja F, koska ne on tässä vaiheessa arvioitu riskittömimmiksi tilakapasiteetin näkökulmasta pitkällä aikavälillä. Vaihtoehtoa F puoltaisi erityisesti se, että se olisi muuntojoustavuudeltaan E-vaihtoehtoa parempi. Hallitusohjelma sisältää myös yksityisten varhaiskasvatuspalveluntuottajien toimintaan liittyviä kirjauksia, joiden mahdollisista vaikutuksista ei vielä ole tietoa.

Linjauksen vaihtoehtojen karsimisesta tekevät poliittiset päättäjät.

Nyt kaupunki toivoo mahdollisimman laajaa mielipiteenvaihtoa eri vaihtoehdoista. Mielipiteensä voi jättää verkkokyselyn kautta. Verkkokyselyssä mukana ovat kaikki kuusi mallia. Verkkokysely on avattu ja siihen voi vastata 14.6. asti.

─ Nyt kaupunkilaisilla ja henkilöstöllä on aidosti mahdollisuus kertoa mielipiteensä eri vaihtoehdoista kyselyn avulla, kannustaa varhaiskasvatuspalveluiden päällikkö Minna Leinonen.

Hyvinvointilautakunnassa aihetta käsitellään 18.6. Lautakunta antaa lausuntonsa vaihtoehdoista kaupunginhallitukselle elokuussa.

Keskiviikon keskustelutilaisuuden esittelymateriaali julkaistaan torstaina 6.6. kaupungin palveluverkkouudistuksen verkkosivuilla.

 

Vastaa kyselyyn tästä.

 

 

Lisätietoja:

Varhaiskasvatuspalvelujen päällikkö Minna Leinonen, minna.leinonenatimatra.fi, p. 020 617 3515.

Projektipäällikkö Mari Routti, palveluverkkoprojektin toimeenpano, 040 8372646, mari.routtiatimatra.fi

Vaihtoehdot

 

A-vaihtoehto

  • Tainionkosken ja Mikonpuiston päiväkotia laajennetaan
  • Poistuvia 2020-2028: Meltola,  Mansikkala, Imatrankoski, Vuoksenniskan vuoropäiväkoti, Rautio
  • Ei henkilöstövaikutuksia.

B-vaihtoehto

  • Raution päiväkoti yksityistetään, siirto Vuoksenniskan alueelle 
  • Tainionkosken päiväkotia laajennetaan
  • Poistuvia 2020-2028: Rautio, Mansikkala,  Imatrankoski, Vuoksenniskan vuoropäiväkoti
  • Noin 9 työntekijän siirtyminen yksityiselle palvelun tuottajalle

C-vaihtoehto

  • Imatrankosken alueelle (Imatrankoski, Meltola) yksityinen päiväkoti
  • Laajennus: Tainionkoski
  • Poistuvia 2020-2028: Mansikkala, Imatrankoski, Meltola, Mikonpuisto, Vuoksenniskan vuoropäiväkoti, Rautio
  • Noin 18 työntekijän siirtyminen yksityiselle palvelun tuottajalle

D-vaihtoehto:

  • Kaksi yksityistä päiväkotia: Rautio ja Imatrankosken alueella (Meltola, Mansikkala ja yksi Imatrankosken ryhmä). Raution yksityinen siirtyisi Vuoksenniskalle, Imatrankosken yksityinen Imatrankosken ja Mansikkalan väliselle alueelle.
  • Poistuvia 2020-2028: Rautio, Imatrankoski, Meltola, Mansikkala, Vuoksenniskan vuoropäiväkoti, Mikonpuiston päiväkoti,
  • Ei kunnallista lisärakentamista.
  • Noin 25 työntekijän siirtyminen yksityiselle palvelun tuottajalle

E-vaihtoehto:

  • Isompi yksityinen päiväkoti Imatrankosken ja Mansikkalan väliselle alueelle (Meltola, Mansikkala ja yksi Imatrankosken ryhmä).  
  • Poistuvia 2020-2028: Imatrankoski, Meltola, Mansikkala, Vuoksenniskan vuoropvk, Rautio, Mikonpuisto
  • Ei kunnallista lisärakentamista
  • Noin 15 työntekijän siirtyminen yksityiselle palvelun tuottajalle

F-vaihtoehto

  • Poistuvia 2020-2028: Imatrankoski,  Mansikkala, Vuoksenniskan vuoropäiväkoti, Rautio, Mikonpuisto.
  • Muutostöitä Tainionkosken esiopetustilaan.
  • Ryhmisten lakkauttaminen, perhepäivähoidon varahoidon ja avoimen toiminnan aloitus Mansikkalassa siirtyisi mahdollisesti ainakin vuodella.
  • Ei henkilöstövaikutuksia