Kuva
Havainnekuva: Innovarch

Kosken koulukeskuksen taidekilpailu on avattu

Tiedote
2.5.2019 13:45
Kilpailu suunnattu taiteilijoille, joilla jokin sidos Imatraan.

Kosken koulukeskus saa prosenttiperiaatteiden mukaista taidetta. Vastaavia taidehankintoja on tulossa kaikkiin kolmeen uuteen koulukeskukseen.

Nyt käynnistetään Kosken taidehankinnan kilpailutus. Kilpailuaika on 2.5. - 2.9.2019.

 Tulevalle taiteelle on valittu kolme vaihtoehtoista sijoituspaikkaa. Ne ovat uuden kiinteistön keskusaulan sisätilan katto, pohjoispäädyn julkisivu tai koulun piha-alue.

Kilpailijat voivat esittää luonnoksensa enintään kahteen edellisistä paikoista. Tuleeko taidetta yhteen vai kahteen paikkaan koululla ratkeaa, kun taiteilijoiden suunnitelmat ja kustannusarviot ovat käytettävissä.

Kilpailutöiltä odotetaan vahvaa visuaalista ja sisällöllistä näkemystä.

─ Ehdotusten tulisi ottaa huomioon alueen identiteetti sekä koulun pedagogisten painotusten eli kielten ja kansainvälisyyden näkyminen. Kilpailulla haetaan toteutuskelpoisia, pysyväisluonteisia ja paikkasidonnaisia teoksia, kaupunkikehitysjohtaja, miljöötyöryhmän puheenjohtaja Topiantti Äikäs sanoo.

Kilpailu on kohdistettu taiteilijoille, joilla on Imatra-sidos asumisen, opiskelun tai työn kautta.

─ Ehdotukset menevät miljöötyöryhmän arvioitavaksi. Ryhmään kutsutaan arkkitehti Tuula Tuononen sekä Kosken koulun henkilöstön ja oppilaskunnan edustajat. Miljööryhmä tekee oman esityksensä palveluverkkohankkeen ohjausryhmälle, joka päättää voittajasta, projektipäällikkö Mari Routti kertoo.

Voittaja pyritään julkaisemaan lokakuussa 2019.

 

Kilpailua on jatkettu 11.10.2019. Uusi kilpailukutsu ja ohjelma osoittessa: https://www.imatra.fi/uutinen/2019-10-11_kosken-koulukeskuksen-taidekilpailuaikaa-jatkettiin

 

 

Taidekilpailun oheismateriaali 1 (suunnitelmat)

Taidekilpailun oheismateriaali (havainnekuvia)

 

Lisätietoja:

Miljöötyöryhmän puheenjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs, topiantti.aikasatimatra.fi, p. 020 617 2204

Palveluverkkouudistuksen projektipäällikkö Mari Routti, mari.routtiatimatra.fi, p. 040 837 2646

 

Prosenttitaide

  • Prosenttiperiaate on valtakunnallinen taidehankintojen rahoitusmalli, jossa osa rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen.
  • Periaatetta on 2000-luvulla alettu toteuttaa Suomessa monin tavoin: periaatepäätöksenä kunnan julkisessa rakentamisessa, ehtona tontinluovutukselle, taideohjelman avulla ja rahastomallilla.
  • Imatralla prosenttitaidetta on tulossa kaikkiin koulukeskuksiin. Vuoksenniskan työ valmistuu kesään mennessä. Sen tekee Jarkko Liutu. Mansikkalan koulukeskuksen taidehankinta tilataan Sirpa Hynniseltä ja Vesa-Ville Saariselta.