
Kaupunginjohtajat järjestävät keskustelutilaisuuden ”Mitä kuuluu kouluille ja Imatran tulevaisuuteen?”
– Meitä kiinnostaa kuulla, mitä lapsilla ja nuorilla on sanottavaa. Samalla yritämme avata myös koululaisille kaupungin toimintaa. Tavoitteena on vuorovaikutus ja molemminpuolinen oppiminen, kertoo kaupunginjohtaja Kai Roslakka.
Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heinon mukaan idea tapaamiselle nousi esille kaupungin sisäisessä ideoinnissa.
– Pidetäänhän yrittäjillekin kaupunginjohtajien aamukahveja. Miksei siis oppilaille? Heissähän on kaupungin tulevaisuus, pohtii Heino.
Tapaamisessa on läsnä noin 20 oppilasta Mansikkalan koulukeskuksen 5. – 9. luokilta ja muutama oppilas Kosken ja Vuoksenniskan koulukeskuksista.
Tilaisuuksia on tarkoitus järjestää jatkossa samaan tapaan myös muilla kouluilla.
Keskustelu näytetään live-lähetyksenä kaupungin Facebook-kanavalla 7.5. noin klo 13 alkaen.
Lisätietoja työllisyys- ja kehittämiskoordinaattori Sirkku Sarlomo, sirkku.sarlomoimatra.fi (sirkku[dot]sarlomo[at]imatra[dot]fi), 020 - 617 2225