Kuva
Imatra toivoo elinvoimaan tukea uudelta hallitukselta.

Imatra lähettää omat toiveensa tulevaan hallitusohjelmaan

Tiedote
15.4.2019 21:05
Valtionosuudet, rautatieraja, itärata, EU:n tukitaso sekä soten rahoitus- ja järjestämisvastuu.

Imatran kaupunginhallitus kirjasi vaalien jälkeen tuoreeltaan tavoitteet, jotka kaupungin ja koko maakunnan näkökulmasta ovat tärkeitä ottaa huomioon seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa.

Puhuimme aiemmin, että Etelä-Karjala tarvitsee pelastautumissuunnitelman. Nämä tavoitteemme ovat nähdäksemme tärkeitä meille kaikille koko maakunnassa, Imatran kaupunginjohtaja Kai Roslakka toteaa.

Imatran tavoitteet hallitusohjelmaan:

  1. Kuntatalousohjelmaan valtionvarainministeriö on kirjannut miljardi euroa lisää peruspalveluiden valtionosuuksia vuodesta 2020 alkaen. Kansanedustajien tulee pitää huoli, että tuo raha myös aidosti on olemassa tulevissa budjeteissa kunnille kohdennettavaksi. Tätä rahaa tarvitaan juuri peruspalveluiden turvaamiseen.
  2. Imatran rautatierajanylityspaikan kansainvälistäminen, joka parantaa koko Suomen teollisuuslaitosten logistiikkaa ja kilpailukykyä olennaisesti, koska rahtiajat ja –kulut lyhenevät merkittävästi idän suuntaan. Tämä muutostarve on lähtöisin vientiteollisuuden tarpeista. Muutokseen tarvitaan ministeriötason vahvaa aloitteellisuutta, jotta neuvottelut Venäjän kanssa etenevät.
  3. Myös itärata on tärkeä koko Kaakkois-Suomen elinvoimaisuuden näkökulmasta.
  4. Imatran seudun EU:n tulevan ohjelmakauden investointitason nostaminen korkeimman tukitason alueeksi. Imatran seutu on suurteollisuuden rakennemuutoksen alue, missä elinkeinorakenteen monipuolistaminen on keskeinen asia seutukunnan elinvoimaisuuden takaamiseksi. Tukitason nostamiseksi on Etelä-Karjalan liitto jättänyt hakemuksen jo ministeriölle.
  5. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntarahoitukseen perustuva malli ei ole kestävä. Uudelleen organisointi on tehtävä mahdollisimman nopeasti siten, että sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuu ovat samalla taholla.

     

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakkaatimatra.fi (kai[dot]roslakka[at]imatra[dot]fi)

Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino, p. 020 617 2206, kaisa.heino@imatra.fi