Kuva
Minna Kähtävä-Marttinen selvittää tuotekehittäjä Paavo Happoselle, kuinka historialliset henkilöt ovat istuneet kosken partaalla.
Minna Kähtävä-Marttinen selvittää tuotekehittäjä Paavo Happoselle, kuinka historialliset henkilöt ovat istuneet kosken partaalla.

Kruununpuistoon tulee uusi mobiiliopastus

Tiedote
26.3.2019 18:42
Imatran kaupunki on kehittämässä Kruununpuistoon uudentyyppistä opastusta, jossa alueen historia avautuu kävijälle muun virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden avulla.

Kruununpuiston uutta opastusta kehitetään kehittämiskoordinaattori Minna Kähtävä-Marttisen luotsaamassa Virtuaalikoski-hankkeessa.

– Digitaalisilla ratkaisuilla voidaan laajentaa koskielämystä. Haluamme kertoa merkittävästä kohteesta sellaisiakin asioita, jotka eivät pinnalle näy. Hankkeessa tehdyissä asiakaskyselyissä kosken historia koettiin tärkeänä. Tästä syystä sitä myös tuomme esille kosken ympärille tulevissa virtuaalisissa käyntipisteissä. Kosken äärellä ihmiset ovat käyneet satoja vuosia ja niistä paikoista meillä on aineistoa, kertoo Kähtävä-Marttinen.

Kruununpuistoon ei uuden virtuaalisen opaskierroksen myötä tule uusia opastauluja, vaan opastus näkyy kännyköissä.

– Muutamaan kohtaan Kruununpuistossa lisätään QR-koodin tapainen merkki, jonka kautta kännykkä hakee paikan historiallisen sisällön, Kähtävä-Marttinen selventää.

Uutta mobiiliopastusta kehittää kaupungille Teatime Research Oy, joka kävi tiistaina tutustumassa Kruununpuistoon paikan päällä. Yrityksen suunnittelujohtaja Tommi Teronen kertoo, että hankkeessa tehdään nettisovellus, jossa hyödynnetään lisättyä todellisuutta ja 360 asteen kuvia. 

– Käytännössä sovelluksen saa käyttöön jonkin fyysisen merkin avulla, jota katsotaan kännykän kameran läpi. Tämä laukaisee web-sovelluksen, joka näyttää lisäämiämme kuvia kännykän kamera kautta. Lisätty todellisuus tuo sellaisen tietyn wau-elementin, Teronen selittää.

Kruununpuistoon sijoittuva virtuaaliseikkailu ei vaadi sovelluksen lataamista puhelimelle sovelluskaupasta, vaan se näkyy puhelimella, jossa on nettiyhteys. Opastuksen virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden näkee kuitenkin vain saapumalla paikan päälle Kruununpuistoon.

Uusi virtuaalinen koskielämys otetaan käyttöön tulevana kesänä. Vanhat opaskyltit säilyvät maastossa. Virtuaalinen koskielämys tuodaan sitä täydentämään.

– Virtuaalipisteillä Kruununpuistosta tulee kertomaan puiston alkuperäinen asukas. Uusi opas esittäytyy yleisölle osana virtuaalista koskielämystä, Kähtävä-Marttinan vihjaa tulevasta.

Lisätietoja kehittämiskoordinaattori  Minna Kähtävä-Marttinen, p. 020 617 2256minna.kahtava-marttinenatimatra.fi (minna[dot]kahtava-marttinen[at]imatra[dot]fi)

 

Lisätty maininta nykyisten opasteiden säilyttämisestä 30.3. klo 9.17.