Kuva
Näyttelyn tuottivat museomestari Mika Albertsson (oik.) ja projektiassistentti Mikko Veijalainen.

Raja juhlistaa satavuotista historiaansa Imatralla

Tiedote
20.3.2019 19:32
Näyttely kaupungintalolla elokuuhun asti.

Rajamuseo on rakentanut Rajavartiolaitoksen satavuotisjuhlavuoden näyttelyn Imatran kaupungintalon tiloihin. Juhlanäyttely "Raja 100: Sinunkin turvanasi maalla, merellä, ilmassa" aukeaa yleisölle Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä 21.3. Näyttely pysyy avoimena yleisölle elokuun 2019 loppuun saakka. Näyttelyyn voi tutustua kaupungintalon aukioloaikoina (ma-pe klo 7.30-16).

Näyttely on poikkileikkaus Rajavartiolaitoksen satavuotiseen historiaan. Esillä ovat laitoksen operatiiviset tehtävät niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Runsas esillä oleva ja eri vuosikymmeniltä peräisin oleva valokuva-aineisto esittelee Rajavartiolaitoksen päätehtävien suorittamista kuten rajaturvallisuutta, sotilaallista maanpuolustusta ja meripelastusta. Näyttely kertoo kehityskaaren siitä, kuinka Rajavartiolaitos on kulkenut vuosisataisen tien alkuaikojen syrjäisistä erämaakämpistä nykypäivän EU-tehtäviin.

Näyttelyesineistöön sisältyy operatiivisessa käytössä ollutta materiaalia eri vuosikymmeniltä. Näyttely tuodaan nykypäivään asti, sillä esillä on myös Kaakkois-Suomen rajavartioston kesällä 2017 takavarikoima pienoiskopteri eli drone, jota käytettiin tupakan salakuljettamiseen Venäjältä Suomeen.