Kuva
Lapsia Tainionkosken päiväkodin pihalla.
Lapsia Tainionkosken päiväkodin pihalla.

Tainionkosken päiväkodin laajentamisen mahdollistava kaava vireille

Tiedote
18.2.2019 13:54
Päiväkodin tontti laajenee kaupungin omistamalle alueelle.

Imatran kaupunki on käynnistänyt kaavavalmistelun, joka mahdollistaisi Tainionkosken päiväkodin tontin ja rakennusoikeuden laajentamisen.

Vaikka varhaiskasvatuksen osalta palveluverkkouudistuksen suuntaviivat ovat vielä osin ratkomatta, kaavavalmistelulla varaudutaan siihen, että Tainionkosken päiväkodin tonttia ja rakennusoikeutta on mahdollisesti tarvetta jossain vaiheessa kasvattaa.

─ Kaavan valmistelu tässä vaiheessa on järkevää, koska se mahdollistaa tarvittaessa palveluverkkohankkeen ketterän etenemisen, projektipäällikkö Mari Routti sanoo.

Alustavasti arvioidun laajennustarpeen perusteella kaavavalmistelussa 0,72 hehtaarin tonttia kasvatettaisiin 1,07 hehtaariin. Nykyisen päiväkodin tontti laajenee silloin kaupungin omistamalle alueelle, Peltosirkunkujan suuntaan.

Rakennusoikeuden kasvattamista suunnitellaan 700 kerrosneliöllä.

 

Pääset katsomaan asemakaavan muutosesitystä täältä.

 

Lisätietoja:

Kaavamuutos: kaupunkisuunnittelupäällikkö Ulla Karjalainen, p. 020617 4457, ulla.karjalainenatimatra.fi

Palveluverkkouudistus: Projektipäällikkö Mari Routti, Imatran kaupunki, mari.routtiatimatra.fi