Kesätyösetelien jako aloitetaan 19.2.

Ensi kesänä töihin kesätyösetelin avulla

Imatran kaupunki ja Etelä-Karjalan Osuuspankki jakavat jälleen kesätyöseteleitä vauhdit-tamaan nuorten työllistymistä

Imatran kaupunki jakaa 200 kesätyöseteliä nuorten kesätöitä tukemaan. Setelillä halutaan parantaa nuorten työllistymisen mahdollisuuksia ja samalla opettaa nuorille työn hakemisen käytäntöjä ja kesätyössä työelämän taitoja tulevaisuutta varten.

Kaupunki tekee yhteistyötä kesätyöseteleissä Etelä-Karjalan Osuuspankin kanssa. Osuuspankki tarjoaa kesätyöseteleitä yhteensä 40 imatralaiselle ja ruokolahtelaiselle 15-17-vuotiaalle nuorelle (v. 2002-2004 syntyneet) Työpaikka voi sijaita ruokolahtelaisten osalta Ruokolahdella tai Imatralla.

Kesätyösetelin arvo on 300 euroa. Niitä myönnetään 200 kpl 14-20 vuotiaille (v. 2005-1999 syntyneet) nuorille, joiden kotipaikka on Imatra. Työtä tarjoavalla yrityksellä tulee olla toimintaa ja kesätyö tarjolla Imatralla. Jotta saamme seteleitä riittämään mahdollisimman monelle työtä tarjoavalle, samalle työnantajalle voidaan myöntää enintään viisi seteliä. 

Kesätyön on ajoittuva 1.5.-31.8.2019 väliselle ajalle ja työn kesto on minimissään 10 päivää.  Työtunteja tulee kertyä vähintään 60 tuntia työsopimuksen aikana. 

Kesätyöseteleistä on hakuinfo 12.2.2019 kello 15-17 Imatran kaupungintalolla Kesäksi duuniin tapahtumassa. 
Hakulomakkeita on saatavilla infossa. Setelien jako aloitetaan Ohjaamossa 19.2.2019 ja setelien hakuaika päättyy 30.6.2019. 

-    Toivomme että työnantajat ilmoittavat avoimia työpaikkoja meille tänne Ohjaamoon. Me viestimme niistä sitten eteenpäin nuorille sekä suoraan että sosiaalisen median välityksellä, kertoo ohjaamoneuvoja Iina Kovalainen.  

Työnantajien olisi hyvä myös lähettää tietoa Ohjaamoon, kun paikat on jo täytetty. Näin molemmat osapuolet välttyvät turhalta työltä. Kaupungin verkkosivuilla imatra.fi/kesätyöseteli  päivitetään jatkuvasti kesätyösetelien menekkiä. Verkkosivuja kannattaa seurata.

Lisätietoja: 
Kehittämis- ja työllisyyskoordinaattori, p. 020 617 2225, sirkku.sarlomo@imatra.fi
Henkilöstön kehittämispäällikkö Terhi Karttunen, p. 020 617 2322, terhi.karttunen@imatra.fi
Ohjaamoneuvoja Iina Kovalainen p. 020 617 7277, iina.kovalainen@imatra.fi

      

Pikaohjeistus kesätyön hakijalle ja työnantajalle: 

  • Kesätyösetelit myönnetään Ohjaamosta (Einonkatu 10) 19.2.2018 alkaen aukioloaikoina tiistaina klo 12-15, keskiviikkona klo 13-16 ja perjantaina klo 12-15. 
  • Seteli annetaan hakijalle henkilökohtaisesti kesätyösetelihakemus-ten vastaanottojärjestyksessä. Etukäteisvarauksia ei voi tehdä. Oh-jaamo tarkistaa kesätyösetelihakemuksen ja hakijan kotikunnan sekä syntymäajan (henkilöllisyystodistus).
  • Kesätyösetelin avulla voi työskennellä y-tunnuksellisessa yrityksessä, yhdistyksessä, järjestössä, säätiössä tai seurassa, jolla on toimintaa Imatralla. 
  • Yrityksen on maksettava työstä työehtosopimuksen mukaista koululaisen/ kesätyöntekijän palkkaa. Ellei työehtosopimusta ole palkan tulee olla vähintään 450€/10 työpäivää. 
  • Kaupunki maksaa työnantajalle setelin arvon 300 euroa työsuhteen päättymisen jälkeen toimitettua palkkatodistusta vastaan.

Tarkemmat ohjeet nuorille ja työnantajille löytyvät imatra.fi/kesätyöseteli