
Kansanhiihtoladut (metsäladut) on suljettu toistaiseksi
Puissa oleva lumikuorma tekee metsissä kulkevista kansanhiihtoladuista vaarallisia, joten niitä ei kunnosteta toistaiseksi. Tilannetta seurataan koko ajan ja heti kun laduille on turvallista mennä, ladut ajetaan ja siitä tiedotetaan.
Korvaavia tasaisen maan latuja tehdään Vuoksenniskan urheilukentän ympärille, Virran puistoon Mansikkalaan, Karhumäelle entisen taimitarhan alueelle ja Ukonniemen stadionille.
- Seuraamme tilannetta koko ajan ja toivomme että lämpenevä jää saisi lumet tippumaan puista, niin että pääsisimme taas ajamaan latuja, sanoo työnjohtaja Jani Niittynen Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy:stä.
Jäälatuja ei ole saatu ajettua heikon jäätilanteen ja jäällä olevan veden takia.
Lisätietoja: työnjohtaja Jani Niittynen Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy, p. 040 677 9137