Kuva
Osmon suosikki on kurkkutemppu.

Osmo valittiin videokuvauksiin

Tiedote
1.2.2019 17:17
Vajaan vuoden ikäinen australianlabradoodle on leikkisä ja ihmisrakas.

Imatra Base Camp (IBC) haki sosiaalisessa mediassa koiraa talvivideon kuvauksiin. Hakemuksia saapui  peräti 43. Tällä kertaa voittajaksi valittiin Osmo, joka on vajaan vuoden ikäinen australianlabradoodle.

─ Osmo on innokas, iloinen ja ihmisrakas, sekä sopivan kokoinen ja näköinen tämän videon kuvauksiin, valintaraatiin kuulunut IBC:n markkinointipäällikkö Katri Storhammar sanoo.  

Australianlabradoodle ei ole vielä virallinen rotu. Sillä on kuitenkin tarkoin säädelty jalostusohjelma ja terveysvaatimukset.

Alun perin rotua on ryhdytty kehittämään Australiassa avustajakoiraksi.

─ Tämä on hyvin vähän allergisoiva koira. Meidänkin perheessä on allergiaa, mutta pärjäämme hyvin, Osmon omistaja Asta Remes kertoo.

Myös hän kuvailee Osmoa innokkaaksi ja ystävälliseksi, välillä vähän hömelöksi.

─ Osmo puuhaa mielellään kaikkein kanssa. Hän rakastaa koiria, muita eläimiä ja ihmisiä. Osmon lempipuuhia ovat lumihangessa pyöriminen, lumipallojen hakeminen sekä kiipeily kivien ja kantojen päälle.

Ja tietysti myös herkut ovat mieleisiä.

Osmo tykkää ihan kaikesta ruuasta.  Erityinen herkku on kurkku. Se pitää tarjoilla tempun kera eli kurkkupala laitetaan kuonon päälle ja Osmo odottaa lupakäskyä kurkun syömiseen, Remes naurahtaa.

 

Lisätietoja kilpailusta:

Markkinointipäällikkö Katri Storhammar, p. 020 617 6677, katri.storhammaratimatrabasecamp.fi

 

Australianlabradoodle

  • Alkuperämaa: Australia
  • Alkuperäinen käyttö: Opaskoira
  • Nykyiset tehtävät: Seura- ja harrastuskoira. Opas-, avustus-, ja terapiakoira.
  • Luonne: Älykäs, ystävällinen, lempeä, avoin, iloinen ja sosiaalinen.  Altis palvelemaan ja miellyttämään. Hyvä koulutettavuus.
  • Lisää lajista: https://www.australianlabradoodleyhdistys.fi/