Kuva
Aurausta seurataan ajantasaisesti käytössä olevan GPS-järjestelmän kautta.

Auraus ja katujen putsaaminen jatkuu

Tiedote
11.1.2019 12:53
Kipa jatkaa katujen siivoamista lumesta ja samalla auraa uutta lunta. Tänään aurataan pääväylät ja kokoojakadut.

Tällä viikolla tiehöylät ovat aloittaneet asuntokatujen putsaamisen polanteista.  Höylääminen on aloitettu Rajapatsaalta ja Meltolasta. Asuntokatujen siistiminen jatkuu ensi viikolla mutta töitä hidastaa jatkuva lumen tulo. 

Lumen poisajo on hyvällä mallilla ja näkymiä on saatu raivattua pahimmista paikoista. Työssä ovat olleet auttamassa myös urakoitsijat kaivinkoneiden kanssa. 

- Olemme auranneet pääväylät tämän vuoden puolella jo kymmenen kertaa ja asuntokadutkin on aurattu jo kolme kertaa, kertoo Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy:n vastaava mestari Kimmo Kauhanen. Pääsemme seuraamaan aurausta ajantasaisesti käytössämme olevat gps-järjestelmän kautta. 

Kimmo Kauhanen, aluekunnossapidon vastaava mestari, Imatran Kiinteistö ja Aluepalvelu Oy, p. 05 813 6601