Kuva
Kulttuuritalo Virta
Kulttuuritalo Virta

Kulttuuritalo Virran ulkovuorausta huolletaan

Tiedote
11.12.2018 19:33
Ulkoverhoilussa havaittu hiusmurtuma paikataan, ei laajempaa ongelmaa. Eristeet tarkistettiin samalla.

Kulttuuritalo Virran kiinteistöhuollon perusvalvonnassa havaittiin talon Tainionkosken puoleisessa päätyseinässä hiushalkeama ulkoverhoilussa.

Hiusmurtuma tarkastettiin ulkopuolisen, kiinteistötutkimuksiin ja -suunnitteluun erikoistuneen yrityksen toimesta. Vaurion todettiin johtuvan ulkoverhoilun muutamasta virheellisesti asennetusta kiinnikkeestä.

Samassa yhteydessä tarkastettiin varmuuden vuoksi vielä eristeet. Eristeet eivät ole kastuneet missään vaiheessa. Lisäksi tähystettiin tuuletusrakojen kautta seinärakenteita tarkemmin eikä kiinnikkeissä havaittu muualla puutteita. Vika todettiin paikalliseksi.

Seinä purettiin tänään tiistaina 11.12. korjauskohdasta noin 2-3 neliön alalta. Korjauskohta suojattiin säältä. Seinä korjataan huomenna tiistaina.

─ Tämä on osoitus siitä, että nykyisin kiinteistöjen huoltotarkastuksia tehdään tiuhaan ja pieniinkin vaurioihin puututaan nopeasti. Enää ei toisteta vanhoja virheitä, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen sanoo.

 

Lisätietoja:

Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, p. sami.turunenatimatra.fi (sami[dot]turunen[at]imatra[dot]fi), 020 617 4450