Kuva
Vuoksenniskan uusi koulukiinteistö rakentuu suojassa.

Vuoksenniskalla uuden koulukeskuksen rakentaminen etenee suunnitellusti

Tiedote
9.11.2018 15:58
Opettajat opiskelevat uutta, ikkunat paikallaan, pihalla kolme skeittiramppia.

Vuoksenniskan koulunmäellä uuden osan rakentaminen etenee suunnitellusti.

Urakka on aikataulussa, osin jopa edellä. Olen ollut kaikkien tahojen yhteistyöhön hyvin tyytyväinen, rakennuttaja Ari Lattu Mitrasta toteaa.

Pääurakoitsija hankkeessa on imatralainen Rakennusliike Evälahti Oy.

Tämän hetkinen tilanne on se, että runko on pystyssä. Vesikatosta, julkisivun levytyksestä, eristämisestä ja sisäseinien muuraamisesta noin 70-75 prosenttia on valmiina. Myös ikkunat on pääosin jo asennettu.

Työt on tehty huputettuna. Joiltain osin huputusta on päästy jo purkamaan, Lattu kertoo.

Uudisosa Vuoksenniskan koulukeskukseen valmistuu toukokuun loppuun mennessä.

Kalustehankintoja valmistellaan nyt

Tälle vuodelle suunnitellut pihatytöt on tehty. Uutta ovat päiväkodin piha-alueen muutokset, kuntorata ja jo varsin ahkerassa käytössä olevat kolme skeittiramppia.

Pururata on siirretty uudelle reitille kuukausi sitten ja valaistu. Siirtomatkaa jouduttiin tekemään viiden sähköpylväänpylvään verran, Lattu sanoo.

Pihatöitä jatketaan ensi vuonna touko-heinäkuussa. Tuolloin tehdään päällystykset, istutukset ja varusteet.

Kesällä viimeistellään myös koulun sisätilat, jotta elokuussa koulutyö pääsee alkamaan.

Uuden koulun kalustaminen tapahtuu kesällä. Kalustehankintojen valmistelu on aloitettu, projektipäällikkö Mari Routti kertoo.

Henkilöstö opettelee uutta

Koulukeskuksen henkilöstölle on käynnistetty koulutusprosessi, jossa luodaan toimintamalleja uudentyyppiseen oppimisympäristöön.

Haemme sitä, että jatkossa toimimme tiloissa enemmän yhdessä, mikä mahdollistaa uuden opetussuunnitelman toteuttamisen. Olemme pyrkimässä yhteisopettajuuteen, rehtori Janne Rautiainen sanoo.

Uusissa tiloissa avainsana on muunneltavuus. Rakenteilla olevaan koulukiinteistöön tulee esimerkiksi siirtoseiniä, joilla voi luoda erilaisia oppimistiloja.

Olemme nyt uuden edessä, mutta varsin positiivisella mielellä odotamme tulevaa. Minua ilahduttaa se, että opettajat ovat lähteneet suunnitteluun hienosti mukaan, Rautiainen kiittelee.

Syksyllä 2019 uudessa koulukeskuksessa aloittavat Vuoksenniskan ohella nykyiset Kaukopään ja Virasojan oppilaat sekä Tainion pienluokat. Tuolloin kaikki koululaiset siirtyvät Vuoksenniskan mäelle. Oppilaita Niskan koulukeskuksessa on jatkossa 600. Tämän päälle tulevat vielä esikoululaiset.

Horisontti-teos valmistuu keväällä

Prosenttitaideteos Horisontti valmistuu keväällä. Taideteosta studiollaan työstä taiteilija Jarkko Liutu kertoo työn edistyvän aikataulussaan.

Suunnitelmien mukaan pyritään etenemään. Aika perushommaa on työskentely ollut. Eniten haasteita tulee siitä, että teos on iso ja paja on sille pieni. Välillä on mentävä pihalle tekemään. Liutu naurahtaa.

Teoksen isoimmalla osalla eli kelopuulla on korkeutta kolme metriä.

Teosten materiaalina ovat alumiini ja pronssi.

On mielenkiintoista tehdä tätä teosta, mutta samalla minulla on aikamoiset paineet, kun kyseessä on tuttu paikka ja tuttu kaupunki. On aika paljon kotiseuturakkautta pelissä, aikanaan Vuoksenniskan koulussa opiskellut taiteilija kertoo.

 

Lisätietoja:

Palveluverkkouudistuksen projektipäällikkö Mari Routti, mari.routtiatimatra.fi, p. 040 8372646

 

Vuoksenniskan koulun uudisrakennus

  • Koko: huoneistoala 3600 neliötä, bruttoala 4030 neliötä, tilavuus 20 000 kuutiota.
  • Hinta: noin 10,8 miljoonaa
  • Aikataulu: rakennustyöt 02/2018 - 05-2019, pihatyöt kesinä 2018 ja 2019, kalustaminen kesällä 2019.
  • Arkkitehtisuunnittelu: K-suunnittelu / Kimmo Hartikainen
  • Urakat: pääurakka Rakennusliike Evälahti Oy, LVI- ja sähköurakoitsija Are Oy, piha-urakka Peltolan piha Oy.