
Urheilukoululaiset odottavat harjoituspaikoillaan tilanteen rauhoittumista
Imatran kaupunki on ylimääräisenä turvatoimena päättänyt pitää urheilukoulua käyvät oppilaat odottamassa urheilutalolla niin kauan kuin poliisi katsoo tilanteen rauhoittuneen.
Myös tanssijat pidetään Kulttuuritalo Virrassa ja jääkiekkoilijat jäähallilla toistaiseksi.
Poliisi etsii epäilyttävää henkilöä Mansikkalan alueella. Kello 7.20 tulleen ilmoituksen mukaan tällainen henkilö on nähty liikkuvan aseen kanssa koulujen läheisyydessä.
Kouluilla on ylimääräiset turvatoimet, eikä kukaan ole loukkaantunut. Myös Mansikkalan päiväkodilla on ovet lukittuina.
Lisätietoja.
Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, p. 020 617 4450