
Lakko vaikuttaa päiväkotien ruokailuun ja uimahalliin
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n väki on lakossa ensi maanantaina ja tiistaina 22.-23.10.
Tällä lakolla on Imatran kaupungin osalta vaikutusta päiväkoteihin ja uimahallin toimintaan, koska osa näiden tilojen siivous- ja ruokahuollon henkilöstöä kuuluu lakon piiriin.
- Maanantaina uimahalli pyritään pitämään auki normaalisti, mutta tiistaina uimahalli on suljettu. Urheilutalo on avoinna molempina päivinä tavalliseen tapaan, hyvinvointipalvelupäällikkö Arja Kujala kertoo.
Muiden liikuntapaikkojen toimintaan lakolla ei ole vaikutusta, koska työtaistelutoimenpiteet eivät ulotu niihin.
Päiväkodit auki normaalisti
Koulut ovat ensi viikon syyslomalla, joten lakko ei vaikuta niihin.
Päiväkodit ovat auki normaalisti, mutta Saimaan Tukipalveluiden Mansikkalan ja Vuoksenniskan aluekeittiöiden henkilöstö on lakossa. Tämän vuoksi Mansikkalan, Imatrankosken, Mikonpuiston ja Meltolan päiväkodeissa sekä Imatrankosken ryhmäperhepäiväkodissa ruokatarjonta on rajattua.
Aamupala ja välipalaa pyritään näissä päiväkodeissa tarjoamaan, mutta varsinaista lounasta ei välttämättä pystytä järjestämään lainkaan tai korkeintaan soveltaen. Myöskään erityisruokavalioita ei voida tarjota lakkopäivinä.
- Perheet voivat tuoda mukanaan lounaan, joka lämmitetään henkilöstön toimesta mikrossa, varhaiskasvatuksen päällikkö Minna Leinonen sanoo.
Lakko ei vaikuta kaikkiin päiväkoteihin. Ruokapalvelut toimivat lähes normaalisti Raution, Virasojan, Rajapatsaan ja Tainionkosken päiväkodeissa sekä Vuoksenniskan vuoropäiväkodissa ja Sienimäen ryhmäperhepäiväkodissa.
Lakolla voi olla vaikutusta vielä keskiviikon 24.10. ruokapalveluihin rajoitetun elintarvikesaannin vuoksi.
Imatran kaupungin palveluiden osalta lakon vaikutuksista tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla (imatra.fi) tarpeen mukaan loppuviikon sekä maanantain ja tiistain aikana.
Lisätietoja:
Hyvinvointipalvelupäällikkö Arja Kujala, arja.kujalaimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi), p. 020 6172227
Varhaiskasvatuspalvelujen päällikkö Minna Leinonen, minna.leinonenimatra.fi, p. 020 617 3515
Ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä, Saimaan Tukipalvelut, p. 040 827 4667