Kuva
Bussi talvisella tiellä
Bussit eivät kulje ensi torstaina.

Peruskoululaisille 20 euron vapaa-ajan bussilippu koko vuodeksi

Tiedote
15.8.2018 15:37
Näyttölipulla voi matkustaa iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina niin paljon kuin haluaa vuoden ajan.

Imatralla on otettu käyttöön koululaisten ilta-, viikonloppu- ja loma-ajan kausilippu bussiin. Lippu on suunnattu peruskouluikäisille eli 7-16-vuotiaille imatralaisille.

Lipulla saa matkustaa rajattomasti arkisin klo 16 jälkeen sekä koko päivän viikonloppuisin, arkipyhinä ja koulujen loma-aikoina.

Ensi vuoden elokuun loppuun asti voimassa oleva lippu maksaa vain 20 euroa (toimitusmaksu).

Sen voi lunastaa Imatran kaupungin kirjastoilta (pääkirjasto, Vuoksenniska, Rajapatsas). Lippua varten tarvitaan yksi kasvokuva, mutta sen ei tarvitse olla virallinen passikuva. Koulukuva käy tähän hyvin.

Lippu on henkilökohtainen näyttölippu.

Kyseessä on kahden vuoden kokeilu. Tällä pyritään helpottamaan esimerkiksi lasten ja nuorten harrastusmatkoja.

Savonlinnassa on meneillään vastaava vapaa-ajan lippukokeilu.

 

 

 

Paikallisliikenteen aikataulu

 

Lisätietoja:

Kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs, p. 020 617 2204, topiantti.aikasatimatra.fi

Viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, p. 020 617 2400, liisa.hupli-oinonenatimatra.fi (liisa[dot]hupli-oinonen[at]imatra[dot]fi)