Kuva
Vesihuoltoinsinööri Anu Nikulainen
Vesihuoltoinsinööri Anu Nikulainen

Anu Nikulainen aloitti Imatran Veden vesihuoltoinsinöörinä

Tiedote
12.7.2018 17:43
Diplomi-insinööri Anu Nikulainen astui Imatran Veden palvelukseen heinäkuun alussa Pertti Väätäisen siirtyessä tehtävästä eläkkeelle.

Anu Nikulainen on paljasjalkainen eteläkarjalainen.

- Olen kotoisin Joutsenosta, opiskelin Lappeenrannassa ja asun nykyisin Simpeleellä.

- Minulla on hyvin monenlaista työtä takana. Viimeksi olin töissä Parikkalan kunnalla kuntatekniikan päällikkönä. Sitä ennen olin erilaisissa vesihuollon tehtävissä suunnittelusta neuvontaan, erilaisissa hankkeissa ja myös yrittäjänä.

- Imatran Veden työltä odotan uusia haasteita ja haluan syventää omaa osaamistani vesihuollosta edelleen.

- Työmatka on noin 45 kilometriä. Olen aiemmissa töissä tottunut liikkumaan, joten siihen nähden matka ei ole pitkä. Puolison kanssa on työmatkalla sama suunta, joten kyytejä yhdistellään. Junallakin on mahdollisuus kulkea.

- Perheeseeni kuuluu mies ja kolme poikaa. Harrastan ratsastusta, luonnossa liikkumista, marjastusta ja sienestystä. Jalkapallo on jo jäänyt taustalle. Sitä pelasin pitkään Simpeleen urheilijoiden Nice-futis-joukkueessa.

- Imatrasta on oikein positiivinen kuva ja täällä on ollut lämmin vastaanotto. On ollut helppo tulla tänne. On ollut myös hyvä ratkaisu, että olemme voineet olla edeltäjäni Pertin kanssa samaan aikaan töissä.

Tervetuloa taloon Anu!