Kuva
Kaupungit ovat huolestuneita Eksoten kulukehityksestä.

Kaupungit vaativat Eksotelta kulukuria

Tiedote
21.5.2018 19:59
Kaupungit edellyttävät, että kaikki vaihtoehdot selvitetään kustannuskehityksen hillitsemiseksi.

Lappeenrannan ja Imatran kaupunginhallitukset edellyttävät Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriltä (Eksote) ripeästi sote-kustannusten kasvua pysäyttäviä toimia.

Tämän hetkisen ennusteen mukaan Eksoteen on syntymässä kuluvan ja seuraavan vuoden aikana yhteensä 20―30 miljoonan euron alijäämäkertymä. Mikäli tämä uhkakuva toteutuu, se vaikuttaa kuntien tuleviin valtionosuuksiin pysyvästi. Tieto tulee kunnille yllätyksenä, sillä vielä maaliskuussa 2018 Eksote on ilmoittanut kunnille, että alijäämää ei vuoden 2019 loppuun mennessä synny.

 Jos alijäämä tai ylipäätään maakunnan sote-kustannusten kasvu nykyisestä tasosta ennen sote-uudistuksen voimaantuloa vuoden 2019 lopussa olisi 25 miljoonaa euroa, se söisi tulevaisuudessa maakunnan kunnilta yhteensä 7,5 miljoonaa euroa valtionosuuksia joka vuosi. Lappeenrannassa tämä tarkoittaisi 4,1 miljoonan euron vuosimenetyksiä, mikä vastaa kahden yläkoulun vuosikuluja.

Imatralle menetys olisi 1,9 miljoonaa euroa. Tuolla rahalla maksettaisiin yhden ison koulukeskuskiinteistön vuosikustannukset.

Viiden vuoden aikana menetys olisi Etelä-Karjalan kunnille yhteensä 37,5 miljoonaa euroa. Tuo summa olisi vähemmän rahaa kuntien vastuulle jääviin palveluihin.

Mikäli alijäämään ei puututa, häviäjiä ovat kaikki maakunnan toimijat, ennen kaikkea veronmaksajat.

Nyt tehtävät ratkaisut vaikuttavat erittäin suuresti koko maakunnan tulevaisuuteen.

Kaupungit edellyttävät, että kaikki vaihtoehdot selvitetään kustannuskehityksen hillitsemiseksi.

 

 

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, p. (05) 616 2001, kimmo.jarvaatlappeenranta.fi

Imatran talousjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakkaatimatra.fi

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (Lappeenranta) Risto Kakkola, p. 0407635780, risto.kakkolaatpp.inet.fi

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (Imatra) Anna Helminen, p. 040 548 3790, anna.helminenatimatra.fi