
Nyt voit vaikuttaa koirapuiston paikkaan
Puiston rakentaminen alkaa näillä näkymin vuonna 2019 ja koirapuistosta saatavien käyttökokemusten perusteella voidaan harkita useamman koirapuiston rakentamista. Nyt toteutettavassa kyselyssä selvitetään ensimmäisen koirapuiston sijoituspaikkaa.
Kaupunki rakentaa koirapuiston aidat, portit ja muut kiinteät rakenteet ja vastaa niiden ylläpidosta. Koirapuiston käyttäjät vastaavat alueen yleisestä siisteydestä ja jätösten keräämisestä roska-astioihin ja ilmoittavat havaitsemistaan ongelmakohdista puistossa.
- Kyselyllä haluamme selvittää ensimmäisen koirapuiston paikan lisäksi myös koirien ulkoilureittien ja uimapaikkojen tarpeellisuutta sekä niiden sijaintia, kertoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen.
Koirapuistojen rakentamisesta Imatralla on keskusteltu Imatralla jo vuosia. Ensimmäiset aloitteet asiasta ovat vuosikymmenen alusta ja nyt asia on etenemässä päätökseen. Kaupunkikehityslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 20.3.
Kyselyn tulokset huomioidaan koirapalveluiden yleissuunnitelmaa laadittaessa ja kysely sulkeutuu 30.4.2018.
Lisätietoja: Kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen p. 020 617 4704 (erika.luhtanenimatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi))
Koirapuisto on aidattu alue, jossa koirat saavat juosta vapaana.
Se on kooltaan n. 3000 m2 ja siellä on erikseen alue pienille ja isoille koirille.