Kuva
Mansikkalan koulun purku alkaa keväällä. / Arkistokuva messuilta.

Mansikkalan koulukeskuksen investointi etenee

Tiedote
13.4.2018 17:06
Vanhan koulun purku-urakka Powerpetelle, investointipäätös valtuustossa 23.4.

Imatran YH-rakennuttaja Oy on valinnut Mansikkalan vanhan koulun purku-urakoijaksi Powerpete Oy:n.  Urakan kokonaishinta on 347 000 euroa. Purku-urakka käynnistyy viikolla 17 valmistelevilla töillä. Töiden on arvioitu olevan valmiit heinäkuun loppuun mennessä. Ruokala puretaan vasta lukuvuoden päätyttyä, joten urakan ei pitäisi haitata koulutyötä tänä keväänä.

Purku-urakasta jätettiin viisi tarjousta. Tarjouskilpailu toteutettiin huhtikuussa.

 

Myös Mansikkalan uuden koulukeskuksen investointisuunnitelmat ovat etenemässä. Asiasta on tarkoitus tehdä ratkaisu huhtikuun aikana. Investointiratkaisua käsiteltiin maanantaina kaupunginhallituksessa.

Lopullisen päätöksen tekee valtuusto 23.4.

Kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn otettiin lisäaika maaliskuussa, kun saadut tarjoukset osoittautuivat liian kalliiksi.

Olemme nyt iloisia, että tarjousmenettelyn lisäajalla olemme saaneet laadusta tinkimättä ratkaisuja, joilla vuosikustannukset eivät nouse, Imatran kaupungin hyvinvointijohtaja Hanna-Kaisa Ellonen sanoo.

Lisäaika ei näillä näkymin muuta alkuperäistä aikataulua.

Hallituksessa ja valtuustossa hankintapäätöstä käsitellään salaisena. Asia tulee julkiseksi välittömästi valtuuston tekemän päätöksen jälkeen.

Hankintaan liittyvät asiakirjat on pidettävä salassa, kunnes valtuusto on tehnyt hankintapäätöksen (Julkisuuslain 6 §:n 3 kohta, 7 § ja olla 34 §:n 17).

 

Lisätietoja:

Hyvinvointijohtaja Hanna-Kaisa Ellonen, p. 020 617 2205, hanna-kaisa.ellonenatimatra.fi

 

 

Juttua päivitetty 16.4.