Национальное Чудо

Imatra on Suomen kansallisihme

Tiedote
23.3.2018 12:15
Imatra julistautui kansallisihmeeksi helmikuussa 2018.

Miksi?

Perustelut ovat vankat. Imatra on itärajan eteläkarjalainen kaupunki, missä on paljon niin maan kuin kansainvälisen mittapuun mukaan ainutlaatuisia asioita.

Tässä esimerkkejä:

  • Suomen vanhin matkailunähtävyys ja samalla kansallismaisema: Imatran koski halkaisee kaupungin. Koski on ensimmäinen matkailukohde, jonne tultiin ulkomailta Suomeen Katariina Suuren esimerkistä (1772).
  • Suomen vanhin luonnonsuojelualue Kruununpuisto perustettiin vuonna 1842. Puisto sijaitsee aivan kaupungin ytimessä.
  • Suurin vesivoimala Suomessa (Fortum).
  • Pohjoismaiden suurin ja Suomen ainoa katuratakisa: kerran kesässä ajetaan kaupungin ytimessä yli kolmensadan kilometrin tuntinopeudella moottoripyörillä (Imatranajo).
  • Suomen kauneimmaksi valittu rakennus: Valtionhotelli.
  • Teatteri Imatrassa katsojia käy enemmän kuin kaupungissa asukkaita. Suomen uusin teatteritalo päätettiin rakentaa vain reilut 30 kilometriä Suomen toiseksi uusimmasta teatteritalosta.
  • Musiikkisalina iglu: helmikuisena pakkasiltana voi kuunnella SounDomen iglussa jäästä tehtyjen soitinten tuottamaa konserttia.
  • Vahva talous: kaupunki on tehnyt viimeiset kymmenen vuotta plussatuloksen. Vaikka taantuma koetteli, Imatra on selvinnyt varsin hyvin.
  • Maajoukkueiden leiripaikka: Saimaan rannalle on noussut kymmenessä vuodessa ainutlaatuinen urheilu- ja hyvinvointimatkailun keskittymä, Ukonniemi. Siellä leireilee maajoukkueita ja kansainvälisiä jääkiekkoseuroja. Ukonniemi-Rauha -alueella on majoituspaikkoja enemmän kuin suomalaisessa suurkaupungissa.
  • Kolme urheilijaa talviolympialaisissa: Urheiluun satsaaminen on luonut pohjan menestykselle. Kaupungissa on kolme olympiatason urheilijaa talvikisoissa (ampumahiihtäjä Venla Lehtonen, maastohiihtäjä Lari Lehtonen ja lumilautailija Matti Suur-Hamari).
  • Kolme kylpylähotellia: Kuuden kilometrin säteellä on yhteensä kolme kylpylää (Valtionhotelli, Imatran Kylpylä ja Holiday Club Saimaa).
  • Pohjoismaiden suurin hirsihotelli.
  • Pisin ensilumenlatu: Imatralla avataan vuosittain lokakuussa Etelä-Suomen pisin ensilumenlatu (5 km).
  •  

Yllä olevat esimerkit kertovat, että Imatra on aidosti erityinen. Kaupungilla on enemmän kuin maisema tai yksi nähtävyys.

- Siinä missä kansallismaisemat ovat Suomen identiteetin kuvastajia, myös Imatra kansallisihmeenä kuvaa hyvin maan historiaa aina Kalevalan ajoista asti. Vaikka elämä on koetellut vuosisatojen aikana, Vuoksen varrella on aina noustu jaloilleen, tehty teollistumisen ja matkailun historiaa sekä luotu kulttuuria ja kasvatettu maailmantason urheilijoita, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Malm sanoo.

Imatra on jopa Suomen tunnetuin alle 50 000 asukkaan kaupunki (Innolinkin tutkimus 5/2017).

Pikku kaupunki –identiteetti voi olla myös suurta.

Tilaisuudessa julkistettiin Imatran Kansallisihme-sivu, se löytyy osoitteesta kansallisihme.fi.

Medialle kuvapankki osoitteessa: https://imatra.kuvat.fi/kuvat/

Lisätietoja:
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Malm, p. 020 617 2300, niina.malmatimatra.fi (niina[dot]malm[at]imatra[dot]fi)
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, p. 040 548 3790, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)