Kuva
Uuden koulukeskuksen suunnittelu on käynnissä.

Kosken koulun tilaelementit toimittaa Temporent

Tiedote
22.3.2018 15:15
Info vanhemmille 4.4.

Kosken koulun tilaelementit toimittaa Temporent Oy.  Imatran YH-Rakennuttajat Oy on tehnyt asiasta päätöksen.

- Olen tyytyväinen ratkaisuun. Toimitus on meidän aikataulun mukainen. Tilaratkaisuja on pystytty muokkaamaan käyttäjien toiveiden perusteella. Tilat ovat teknisesti laadukkaat eli ne täyttävät pysyvälle rakennukselle asetetut vaatimukset, projektipäällikkö Mari Routti Imatran kaupungilta kertoo.

Hinta on kolmelta vuodelta 2,2 miljoonaa euroa.

Tilaelementit sijoitetaan Imatrankosken kirkon ja Kosken koulun väliselle parkkipaikalle.

Tilaelementit koostuvat kahdesta kaksikerroksisesta rakennuksesta, joissa opiskelee yhteensä noin 250 Kosken koulun ja noin 90 Itä-Suomen koulun oppilasta.

Kosken koulun päärakennuksen sisäilmaongelmien takia koulun toiminta on päätetty siirtää tilaelementteihin elokuusta 2018 alkaen uuden koulun valmistumiseen saakka.

- Ruokailu tullaan järjestämään väistön ajan Tele-talossa. Liikunnan opetusjärjestelyitä valmistellaan parhaillaan, Routti kertoo.

Tele-talon taakse sijoitetaan parkkipaikka henkilökuntaa varten.

Lyseon rakennus säilyy käytössä. Siellä opiskelevat sekä Kosken että Itä-Suomen koulun esikoululaiset ja 1­-4 -luokkien oppilaat.

Kaupunginvaltuusto päätti aikaistaa uuden koulun rakentamisaikataulua siten, että tavoitteena on aloittaa toiminta uusissa tiloissa syksyllä 2021. Palveluverkkohankkeen ohjausryhmä on päättänyt, että hankesuunnitelman valmistelu aloitetaan välittömästi.

Kosken ja Itä-Suomen koulun oppilaiden huoltajille pidetään vanhempainilta 4.4.2018, jolloin heille esitellään ajankohtaisia väistötiloihin sekä uuden koulun hankesuunnitteluun liittyviä asioita tarkemmin.

Lisätietoja:

Imatran YH-Rakennuttajat Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi, lassi.nurmiatimatran-yh.fi, p.05 235 2850.

Imatran kaupungin projektipäällikkö Mari Routti, mari.routtiatimatra.fi, p.040 8372646.