Kuva
Tietäjäntalo
Tietäjäntalo

Imatra perää LUT-konsernilta vastuullisuutta

Tiedote
16.3.2018 12:47
Yhteistyötä yliopiston ja Imatran koulujen välillä toivotaan lisättävän. Joukkoliikenne uuteen tarkasteluun.

 

Saimaan ammttikorkeakoulun juuri julkaistu selvitys suosittaa koulun maanantaina kokoontuvalle hallitukselle, että Imatran restonomi- ja kuvataidekoulutus keskitetään Lappeenrantaan aikaisintaan vuonna 2019.  

-Tämä on ikävä uutinen, mutta nyt katsomme eteenpäin. Etsimme uusia keinoja toimia ammattikorkeakoulun ja yliopiston kanssa. Imatra on jatkossakin elinvoimainen koulukaupunki, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen toteaa.

Imatran kaupunki lähtee nyt kehittämään joukkoliikennettä Imatran ja Lappeenrannan yliopistokampuksen välille. Välimatka ei pääkaupunkiseudun mittakaavassa ole poikkeava, jos liikenneyhteydet saadaan nykyistä toimivammiksi. Opiskelijoille Imatra voi yhä olla varteenotettava, edullinen asuinpaikkakunta.

Toinen kehittämiskohde tulee kaupungin taholta olemaan Imatran perusopetuksen ja lukion tiiviimpi yhteistyö Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) kanssa.

-Peräänkuulutamme nyt myös LUT-konsernilta vahvaa vastuullisuutta Imatran suuntaan. Pitää muistaa, että aluekehitys on yksi AMK:n lakisääteisistä tehtävistä ja vaadimme LUT-konsernilta tiivistä yhteistyötä Imatran kaupungin kanssa Imatran seudun elinvoimaisuuden lisäämiseksi, kaupunginjohtaja Rami Hasu sanoo.

Saimaan ammattikorkeakoulu kuuluu LUT-konserniin.

 

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Rami Hasu, p. 020 617 2203, rami-hasuatimatra.fi (rami-hasu[at]imatra[dot]fi)

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen p. 040 548 3790, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)