Kuva
bussi

Onnettomuusbussin nuoret tarkistetaan sairaalassa varmuuden vuoksi ennen kotimatkaa

Tiedote
14.3.2018 21:58
Uudella bussilla tarkoitus palata tämän yön aikana.

Kaikki Mansikkalan koulun onnettomuusbussissa olleet tarkistetaan varmuuden vuoksi Kuopio yliopistollisessa sairaalassa. Oppilaat ja kaksi opettajaa ovat matkanneet sairaalaan.

- Saamieni tietojen mukaan mitään hätää ei ole kenellekään. Matkustajat halutaan kaiken varalta kuitenkin tällaisessa tilanteessa tarkistaa, kun he ovat voineet altistua savukaasuille, Imatran yhteislukion rehtori Mika Strömberg sanoo.

Strömberg ei ole ollut matkalla. Hän järjestelee Imatralta käsin nuorten kotiinpaluuta muun opetushenkilöstön kanssa ja suunnittelee kriisiavun tarjoamista huomenna niille, jotka tarvitsevat keskusteluapua.

Imatralaisten opiskelijoiden bussi syttyi tuleen illansuussa noin 20 kilometriä Kuopiosta etelään päin. He olivat palaamassa päivän laskettelureissulta Tahkolta. Onnettomuusautossa oli 31 yläkoulun ja lukion oppilasta ja kaksi opettajaa kuljettajan lisäksi. Auto syttyi yllättäen tuleen. Matkustajat poistettiin autosta niin nopeasti, että monelta jäi puhelin autoon. Osa poistui autosta ilman kenkiä.

Matkalaisille on järjestetty jo uusi linja-auto, jolla he ovat siirtyneet sairaalaan tarkistettavaksi. Kun hoitohenkilöstö antaa luvan, oppilaat ja opettajat palaavat Imatralle. Paluu tapahtunee yön aikana.

Mika Strömbergin saaman tiedon mukaan kaikki onnettomuusbussissa olleet huoltajat on jo tavoitettu matkalaisten toimesta. Nuoret ovat lainailleet toisilleen puhelimia. Myös koulu lähestyy vanhempia Wilman kautta.

Tahkolla oli Imatralta kaksi linja-autollista opiskelijoita. Toinen linja-auto on palaamassa kotiin.

Imatran kaupunki tiedottaa verkkosivuillaan illan aikana tilanteesta. Vanhemmat voivat olla yhteydessä koulun henkilökuntaan Wilman välityksellä.

 

 

Lisätietoja: viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, p. 020 617 2400, liisa.hupli-oinonenatimatra.fi (liisa[dot]hupli-oinonen[at]imatra[dot]fi)