Kuva
Kuopion yliopistollinen sairaala

Kriisiapua tarjolla heti kotiinpaluun hetkellä bussipalossa mukana olleille

Tiedote
14.3.2018 23:37
Kotiinpaluu venyy myöhään yöhön. Toinen bussi palasi juuri kotiin.

Kuopiossa bussipalossa osallisena olleet Mansikkalan koulun ja Imatran yhteislukion oppilaat opettajineen ova vielä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tarkastuksessa. Tarkastus on varotoimenpide. Kenenkään ei tämän hetken tiedon perusteella pitäisi olla loukkaantunut.

Oppilaat palaavat sairaalatarkastuksen jälkeen yöllä kotiin Imatralle uudella bussilla.

Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että tulipalo aiheutui todennäköisesti laakeriviasta, joka kuumensi renkaan ja aiheutti palon. Sekä pelastusviranomaisten että poliisin mukaan nuoret evakuoitiin ripeästi autosta pois.

Kotiinpaluu venyy yöhön. Imatran kaupunki järjestää yhteistyössä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) kanssa matkalaisille kriisiapua tarjolle jo kotiinpaluu hetkeen. Aiheen purkamista jatketaan seuraavana päivänä.

Toinen Mansikkalan yläkoulun ja lukion oppilaita kuljettanut bussi on juuri saapunut Imatralle takaisin. Koululaiset olivat päivän laskettelumatkalla Tahkolla.

 

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, liisa.hupli-oinonenatimatra.fi (liisa[dot]hupli-oinonen[at]imatra[dot]fi), 020 6172400.

Kriisiavusta hyvinvointipalveluiden päällikkö, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi), 0206172227.