Kuva
Ladut kutsuvat. Maanantaista alkaen Ukonniemessä on myös voitelukoppi avoinna.

Kuntohiihtäjien käyttöön yksi voitelukoppi Ukonniemessä

Tiedote
16.2.2018 15:54
Koppi otetaan käyttöön maanantaina. Tänä viikonloppuna suihkitaan maakuntaviesti.

Imatran kaupunki vuokraa yhden suksien voitelukopin Imatran Toimitilat Oy:ltä kaupunkilaisten käyttöön ensi maanantaista alkaen.

― Tälle on ollut selvää kysyntää ja asiasta on keskusteltu aktiivisesti eri tahoilla, elämänlaatupalveluiden johtaja Harri Valtasola sanoo.

Voitelukoppi 1 sijaitsee lähinnä ajanottokoppia. Se on auki yleisölle maanantaista alkaen joka päivä kello 9-20.

Koppi on lämmitetty, ilmastoitu ja valaistu. Suksien voiteluun on voitelupöytä, mutta  pientarpeisto eli silitysraudat, siklit ja voiteet täytyy jokaisen voitelijan tuoda mukanaan.

Kopin käyttö ei maksa käyttäjille, vuokra katetaan hyvinvointipalveluista. Ainakin aluksi koppi on vapaasti käytettävissä, mutta mikäli käyttö on runsasta, kaupunki voi miettiä varausjärjestelmän käyttöön ottamista.

Kaikkiaan rakennuksessa on 15 erillistä koppia. Ne ovat Toimitila-yhtiön hallussa. Kopit palvelevat kilpailuja ja leirityksiä.

Kopit rakennettiin vuonna 2016. SM-tasolla tällaiset kopit ovat vaatimus kisojen saamiseksi. Vastaavat tilat olivat aiemmin Aviasport-areenan sisällä, mutta viranomaiset kielsivät näiden käytön.

Tänä viikonloppuna Ukonniemessä kisataan maakuntaviesti.

 

Elämänlaatupalvelujen johtaja Harri Valtasola, p. 020 6175555, harri.valtasolaatimatra.fi