Kuva: 
Mansikkakosken vanha rautatiesilta

Vanha rautatiesilta sulkeutuu ajoneuvoliikenteeltä lähes neljäksi viikoksi

Kiertotie myös kevyelle liikenteelle Sienimäen kohdalle, Siitolan kartanoa vastapäätä. Putkiurakalla valmistaudutaan kaksoisraiteeseen.

 

Kaksoisraiteen tekeminen näkyy pian myös katukuvassa. Ensimmäiset kaivinkoneet ilmestyvät maisemaan jo ensi viikolla ja vaikuttavat liikennejärjestelyihin.

Imatran vesi joutuu ennakoimana raideurakkaa varmistamalla pumppauslinjojen toimintaa.

- Raideurakan vuoksi meiltä jää 1,5 kilometriä vanhaa putkilinjaa pois. Tämän vuoksi meidän on tehtävä erinäisiä muutostöitä, joilla varmistamme vedenjakelun jatkossa, verkostomestari Kari Mäkelä kiteyttää ensimmäisen urakan tarpeen.

 Kaupunki kilpailutti putkiurakan. Kilpailutuksen voitti Destia Oy. Urakan kokonaishinta on noin 220 000 euroa.

- Työt alkavat tulevana maanantaina. Kaivamme vanhan valurautaputken esiin radan ja Kuutostien välissä, Destian työmaapäällikkö Jani Leino kertoo.

Kaivuutyö aiheuttaa haittaa kevyelle liikenteelle.

Siitolan kartanoa vastapäätä, Kuutostien Sienimäen puolella aivan radan tuntumassa olevalle kevyen liikenteen väylälle tulee noin 50 metrin matkalle kiertotie. Se on käytössä helmikuun loppuun asti. Jos työt etenevät nopeammin, kevyt liikenne voidaan palauttaa jo aikaisemmin kiertotieltä takaisin.

Näkyvämpi liikennehaitta putkiurakasta koituu ajoneuvoliikenteelle vanhan rautatiesillan itäpuolella tammikuun puolesta välistä alkaen.

- Maanantaista 15.1. alkaen joudumme sulkemaan Mansikkakosken vanhan rautatiesillan ajoneuvoliikenteeltä. Työskentelemme vanhan rautatiesillan itäpuolella liikenneympyrän ja sillan välisellä tiealueella.

Sillan sulkeminen jatkuu 7.2. asti. Ajoneuvoliikenteen Vuoksen ylitys tapahtuu tuona aikana joko Kuutostien, Tornansillan tai Imatrankosken kautta. Putkiurakka ei sulje kevyen liikenteen väylää.

Vastaava putkiurakka joudutaan tekemään myös Mansikkakosken sillan länsipuolella ensi kesänä tai syksyllä. Tämä urakka kilpailutetaan erikseen.

 

Katso kevyen liikenteen kiertotiekartta tästä.

Katso Mansikkakosken ratasillan sulkukartta tästä.

 

 

Lisätietoja:

Liikennejärjestelyt: Destia Oy:n työmaapäällikkö Jani Leino p.  0400 551665, jani.leino@destia.fi

Urakka: verkostomestari Kari Mäkelä, p. 020 6174383, kari.makela@imatra.fi