Kuva
esiopetus

Myös esiopetuksessa käyttöön uudet aluejaot

Tiedote
3.1.2018 18:01
Muutos voi vaikuttaa erityisesti Mansikkalan ja Imatrankosken välisellä alueella asuvien eskareiden esiopetuspaikkaan.

 Koko Imatran kaupungin alue määritellään yhdeksi oppilaaksiottoalueeksi, jossa sijaitsee kolme aluetta koulukeskusten aluejaon mukaisesti. Tämä muutos koskee myös esiopetusta. 

Esiopetus tai lähikoulu ei välttämättä ole kotia lähimpänä oleva toimipiste. Esiopetus- ja koulupaikkojen osoittaminen tehdään koulukeskusten suunnittelualuejaon mukaisesti.

Yhden oppilaaksiottoalueen mallilla oppilaiden koulupolku on yhdenmukainen ja selkeä. Esiopetus sijaitsee samalla alueella koulun kanssa. 

- Esiopetusta annetaan ensi syksynä samoissa toimipisteissä kun nykyisinkin, mutta Imatran siirtyminen yhteen oppilaaksiottoalueeseen, muuttaa jonkin verran lasten sijoittumista. Erityisesti tämä vaikuttaa Mansikkalan ja Imatrankosken välisellä alueella asuvien eskareiden esiopetuspaikkaan, varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen selventää. 

Perustellusta syystä lapsi voidaan valita toissijaiseen esiopetusryhmään. Kriteerinä ovat esiopetuksen lisäksi tarvittava vuorohoito tai muu esiopetuksen järjestämisen kannalta perusteltu syy, kuten sisaruusperiaate.

-    Lapsen  esiopetuspaikkaa lopullisesti päätettäessä, päiväkodin johtajat ja rehtorit tekevät yhteistyötä, jotta esiopetuspäätöstä tehtäessä tiedettäisiin jo missä lapsen tuleva koulukin on, Leinonen sanoo. 

Lapsen tarkempi esiopetuspaikka ilmoitetaan 30.3.2018 mennessä huoltajille kirjeitse.

  

 

Perustietoa esiopetukseen hakemisesta

Esiopetusta järjestetään jokaisen koulukeskuksen alueella.

 

Vuoksenniska: 

  •  Virasojan päiväkodilla Vuoksenniskan koulun mäellä
  •  Raution päiväkodin esiopetusryhmässä, Kaukopään koululla

Mansikkala:

  • Mansikkalan päiväkodilla
  • Tainionkosken päiväkodin esiopetusryhmässä Tainionkosken koululla

Koski:

  • Imatrankosken päiväkodin esiopetusryhmässä Imatrankosken koululla
  •  Meltolan päiväkodilla 
  • Rajapatsaan päiväkodin esiopetusryhmässä Kosken koululla

 

Vuoksenniskan vuoropäiväkodissa esiopetus järjestetään vuorohoitoa tarvitseville lapsille. 

Lapsi ilmoitetaan asuinalueensa koulukeskuksen esiopetuksen toimipisteeseen. Lisätietoihin tulee kirjata tarvittava vuorohoidontarve ja mahdollinen hakeutuminen Itä-Suomen koulun järjestämään esiopetukseen. 

Esiopetukseen tulevien lasten huoltajia pyydetään ilmoittamaan lapsensa esiopetukseen 1.2.2018 mennessä. Voit ilmoittautua tästä.

 

  

 

Lisätietoja antavat päiväkodin johtajat:

Terhi Hulkko terhi.hulkkoatimatra.fi, p. 0206173546 (Imatrankoski ja Meltola)

Sari Sivonen, sari.sivonenatimatra.fi, p. 0206173717 ( Rajapatsas)

Airi Kojo, airi.kojoatimatra.fi, p. 0206173563 (Mikonpuisto)

Milla Valkonen, milla.valkonenatimatra.fi, p. 0206175828 (Tainionkoski)

Pirkko Nousiainen, pirkko.nousiainenatimatra.fi, p. 0206173389 (Mansikkala)

Annikka Saarikoski annikka.saarikoskiatimatra.fi, p. 0206173577 (Rautio)

Jaana Lippojoki jaana.lippojokiatimatra.fi, p. 0206173507 (Vuoksenniska)

 

Varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen, minna.leinonenatimatra.fi (minna[dot]leinonen[at]imatra[dot]fi) (Lomalla 16.1. asti)