Kuva
Mari Routti

Mari Routti Imatran koulu- ja päiväkotiverkkouudistuksen projektipäälliköksi

Tiedote
3.1.2018 16:50
Routti aloittaa uudessa tehtävässä helmikuun alussa.

Imatran kaupungin koulu- ja päiväkotiverkon uudistamista luotsaamaan on valittu kasvatustieteen maisteri Mari Routti.

-Mari Routin valinta perustuu hänen monipuoliseen kokemukseensa. Hänellä on vahvat näytöt perusopetuksen johtotehtävistä sekä erilaisten projektien vetämisestä. Lisäksi Routti omaa hyvän ymmärryksen siitä, miten kunnallinen päätöksenteko toimii, kaupunginjohtaja Rami Hasu perustelee valintaa.

Routti siirtyy tehtävään Lappeenrannan opetustoimen johtajan virasta.

-Olen saanut virkavapaata. Olen onnellinen, että tulin valituksi tehtävään, mutta samalla olen kiitollinen Lappeenrannan kaupungille, että nykyinen työnantajani tuki mahdollisuuttani kartuttaa ammattitaitoani.

Routti toivoo, että uudessa työssään hän pääsee käyttämään koko osaamistaan ja verkostojaan. Hän pitää työtä hyvin vaativana.

-Pidän Imatran palveluverkkoratkaisua ja koko verkon uudistamista kerralla täysin ainutlaatuisena hankkeena koko maan mittakaavassa. Uskon, että projektin myötä imatralaiset saavat huippulaadukkaat koulu- ja päivähoitopalvelut.

Imatran kaupunki päätti palkata historiansa yhdelle mittavimmalle investoinnille oman projektipäällikön, koska muutos vaatii vastuunkantajaa, jotta tavoite kolmesta modernista koulukeskuksesta toteutuu aikataulu-, laatu- ja kustannustavoitteet täyttäen.

Kaupunki uudistaa kerralla koko koulu- ja päiväkotiverkkonsa.
Muutoksen jälkeen kaupungin kaikki opetuspalvelut keskittyvät kolmeen paikkaan. Samoissa tiloissa on tarkoitus tuottaa myös muita palveluja kuntalaisille, erityisesti lapsille ja nuorille.

Projektipäällikön tehtävä on kaksivuotinen. Se ajoittuu vuosille 2018-2020. Routti aloittaa tehtävässään 1.2.

Projektipäällikkö toimii linkkinä kaupungin, poliittisten päättäjien, tilojen tulevien käyttäjien ja rakennuttajan välillä. Mari Routin esimies on kaupunginjohtaja.

Projektipäällikön tehtävää haki 10 henkilöä.

 

Mari Routti

  • Ikä 47.

  • Kasvanut Lappeenrannassa, kotipaikka Lappeenranta.

  • Kasvatustieteen maisteri.

  • Opetustoimen johtaja Lappeenrannassa.

  • Erityisosaaminen: lukuisten erilaisten projektien johtaminen. Osallistunut useisiin kansallisiin opetustoimen kehittämistyöryhmiin, mm. Suomen perusopetuksen visiotyöryhmään, josta kertynyt näkemystä siitä, millainen tulevaisuuden koulu tulee olemaan.

  • Perhe: puoliso ja kaksi aikuista lasta.

  • Harrastukset: mökkeily ja liikunta.

 

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Rami Hasu, rami.hasuatimatra.fi, p. 020 617 2203.

Projektipäällikkö 1.2. alkaen Mari Routti, p. 050 3135200.