Imatra tekee juhlavuoden kaupunkilaisille

Imatran juuret ovat vuosisatojen päässä, nyt juhlitaan kaupungin 70 vuotta.

Imatran kaupungin syntymäpäiväjuhlat alkavat heti vuodenvaihteessa. Tuolloin julkistetaan Imatran kaupungin 70 vuotta –logo jäisenä Inkerinaukiolla. Teoksen tekevät jäätaiteilijat Jere Nuppola ja Juuso Partanen. Tällä jääteoksella avataan samalla Talven taikaa Imatralla –kokonaisuus, johon kuuluvat Soundomen jääiglu Varpasaaressa, Imitsin tilaama jäälinna Koskenpartaalla sekä jäätaidepolku, jonka tekemiseen haastetaan kaupunkilaisia ja järjestöjä mukaan.

Uudenvuodenvaihteessa on luvassa kaksi ilotulitusta. Siitä juhlat jatkuvat lukuisina tapahtumina, jotka on suunnattu kaupunkilaisille.

- Juhlavuosi on rakennettu kaupunkilaisia varten. Toivomme kaikkia imatralaisia ideoimaan tapahtumia lisää ja ennen kaikkea osallistumaan, juhlavuoden toimikunnan puheenjohtaja Tea Laitimo kannustaa.

Juhlavuonna katse Vuokseen

Juhlavuoden teemana on Vuoksen kehittäminen.

- Teemme kokonaisvaltaisen suunnitelman siitä, miten Vuoksi ja sen ympäristö nousee paremmin esiin.  Esimerkiksi valaistus on yksi asia. Vuoksi-työryhmä valmistelee päätöksentekijöille ehdotuksia, kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs sanoo. Kaupunki valmistelee myös suojelumetsän perustamista juhlavuonna. Tämä tulisi olemaan lahja tulevaisuuden kaupunkilaisille. Tällä hetkellä paikkavaihtoehtoja on 2-3.

Juhlalogo tapahtumille

Kaupungin juhlalogon on suunnitellut Kaj Salin. Logo annetaan paikallisten tapahtumien käyttöön haettaessa.  Logon käyttöluvan saanut tapahtuma mainitaan kaupungin tapahtumalistoilla. Kaupunki julkaisee kerran viikossa kuukauden juhlatapahtumat.

Juhlavuoden tapahtumia löydät täältä.

Иматра организует горожанам праздничный год