Kuva

Linnalan koulun olosuhdemittaukset paljastivat kuitulähteiden pölyhaittoja

Tiedote
24.11.2017 11:55
Laajan kuntotutkimuksen tuloksia luvassa joulukuussa.

Linnalan koulurakennuksissa tehtiin kesän ja syksyn 2017 aikana ilmanvaihtojärjestelmien tarkastus sekä tilojen olosuhdemittauksia (ilman lämpötila, suhteellinen kosteus, hiilidioksidipitoisuus sekä paine-erot). Tarkastukset ja tutkimukset suoritti Sisäilmatalo Kärki Oy.

Olosuhdemittauksissa kivikoulun puolella nousi tiloista esille luokka 131, jonka ilmanvaihto oli mittausaikana lievästi ylipaineinen. Saman luokan hiilidioksidipitoisuudet nousivat hetkellisesti toimenpiderajan yli.

Lisäksi lähes kaikissa tarkastelluissa tiloissa on ollut mittausajankohtana melko lämmin. Edellä mainittujen seikkojen perusteella sekä tutkijan suosituksesta ilmanvaihtoa säädetään ja ilmamääriä hieman lisätään. Myös iv-suodattimien vaihtoväliä tihennetään suositellusta.

Ilmanvaihtokoneissa havaittiin jonkin verran roskia sekä kuitulähteitä, mikä aiheuttaa karkean villapölyn leviämistä sisätiloihin.

- Kuitulöydökset tukevat käyttäjien kokemia oireita. Villakuidut aiheuttavat erityisesti silmien ärtyisyyttä ja ylähengitysteiden oireita. Opetustilojen korkeat lämpötilat taasen lisäävät sisäilman kuivumista ja koetaan epämiellyttävänä, hyvinvointipalvelujen päällikkö Arja Kujala sanoo.

Kuitulähteiden poisto iv-koneista toteutetaan joululoman aikana, jonka jälkeen tarkistetaan ilmanvaihdon säädöt. Puhdistustoimenpiteet muutoin on pääosin jo suoritettu.

Puukoulun puolella ei havaittu merkittäviä olosuhteisiin vaikuttavia puutteita.

Olosuhdemittausten aikana on ilmennyt huolta muun muassa ikkunatuuletuksen vaikutuksesta tehtyjen mittausten tuloksiin. Mittausten aikana tiloissa toimitaan, kuten normaalisti. Asiantuntijat osaavat arvioida tuloksia huomioiden ikkunatuuletukset ja esimerkiksi väliovien aukipidon.

Linnalan koulussa on nyt meneillään laaja kuntotutkimus, jonka tekee Raksystems Insinööritoimisto Oy, RTA Kari Hassinen. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään muita mahdollisia sisäilman epäpuhtauslähteitä. Tähän mennessä otetut näytteet ovat laboratoriossa analysoitavana. Tulokset näistä näytteistä saadaan joulukuun puolella.

Lisätietoja

Hyvinvointipalvelujen päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)

Tarkemmin tutkimuksia voi selvittää isännöitsijä Jyri Honkasalo p. 05 2352857, jyri.honkasaloatimatran-yh.fi (jyri[dot]honkasalo[at]imatran-yh[dot]fi) (tavoitettavissa vasta maanantaina virka-aikaan)