Kuva

Sidonnaisuusilmoituksia jätettiin tunnollisesti Imatralla

Tiedote
22.9.2017 12:02
Imatran kaupunki julkaisee uuden kuntalain mukaiset ilmoitukset ensimmäistä kertaa. Liitteestä näet kaikkien päättäjien sidonnaisuudet.

Kuntalaissa (410/2015, § 84) määritellään luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat, joiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle. Kunnan tulee ilmoittaa sidonnaisuuksista julkisessa tietoverkossa.

Imatran kaupunginvaltuuston päättämässä (20.3.2017 § 28) konserniohjeessa määritellään ilmoitusvelvollisuuden piiriin myös tytäryhteisöjen hallitusten jäsenet sekä toimitusjohtajat. Kaupunginvaltuuston päätöksellä 12.6.2017 (§ 68) on mahdollisuus vapaaehtoiseen ilmoitusmenettelyyn valtuuston ja lautakuntien jäsenillä.

Ilmoitusten viimeinen palautuspäivä oli 14.8.2017.

Lakisääteisen ilmoitusvelvollisuuden piirissä olevista henkilöistä on sidonnaisuusilmoituksen toimittanut 21.9.2017 mennessä tarkastuslautakunnalle 100 prosenttia (68/68). Konserniohjeen velvoittamista henkilöistä on ilmoituksen toimittanut 100 prosenttia (30/30). Vapaaehtoisen ilmoitusmahdollisuuden piirissä olevista on ilmoituksen toimittanut 57 prosenttia (40/70).

Sidonnaisuusilmoitukset julkaistiin 21.9.2017 tarkastuslautakunnan kokouksen pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen.

Lisätietoja:
Matti Hirvonen, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Tarkastuspäällikkö Arja Kekki
p. 020 617 2331