Kuva

Mansikkalan koulua ei sidota Ekokoulu-konseptiin

Tiedote
14.9.2017 17:18
Imatra tavoittelee edelleen Mansikkalan koulun suunnittelussa elinkaarimalliin perustuvaa rakentamista.

Mansikkalan uuden koulun suunnittelussa ei jatkossa edellytetä Stora Enso Wood Products –yhtiön Ekokoulu-konseptia. Imatran kaupunki tavoittelee edelleen Mansikkalan koulun suunnittelussa elinkaarimalliin perustuvaa uudisrakentamista.

- Olemme tehneet hyvää yhteistyötä. Molemmat osapuolet ovat hyötyneet. Kaupunki on saanut arvokasta tietoa ekologiseen rakentamiseen. Käytetty aika ei ole mennyt hukkaan, sillä saamme kaiken suunnittelumateriaalin käyttöömme koulun jatkotyöstämistä varten, Imatran hallintojohtaja Kaisa Heino sanoo.

Stora Enso Wood Products -yhtiön massiivipuuelementteihin perustuva Ekokoulu-konseptin yhteensovittaminen kaupungin valitsemaan elinkaarihankemalliin ei onnistunut tällä aikataululla. Osapuolet ovat tulleet yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että Ekokoulu-konseptin hyödyntäminen tässä vaiheessa ei ole kaupungin elinkaarihankkeen tavoitteiden mukainen.

Kaupunginhallitus linjaa suunnittelun kriteereitä kokouksessaan maanantaina 18.9.

 

Lisätietoja:

Hallintojohtaja Kaisa Heino p. 020 617 2206, tavoitettavissa 14.9. kello 16 asti.