
Selvitys Imatran kaupungin taloushallinnon siirtämisestä ulkopuoliselle toimijalle
Imatran kaupunki käynnistää selvityksen talous- ja rahoitushallinnon siirtämiseksi ulkopuoliselle toimijalle. Selvitys koskee koko talous- ja rahoitushallintoyksikköä.
Selvityksellä ja mahdollisella toimintojen siirtämisellä pyritään turvaamaan taloushallinnon kehittäminen jo ennen isoja kunta-alan muutoksia. Selvityksen alla olevat toiminnot eivät ole kaupungin ydintoimintoja ja vaativat yhä enemmän ydinosaamista. Kyse ei ole säästösuunnitelmasta.
Selvityksen lähtökohta on, että henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä.
Selvitys käynnistyy välittömästi ja varsinaisen muutos voisi olla ajankohtainen ensi vuoden alussa.
Lisätietoja:
Talous- ja rahoitussuunnittelupäällikkö Raikko Törönen,
p. 020-617 4430
raikko.toronenimatra.fi (raikko[dot]toronen[at]imatra[dot]fi)