Kuva

Imatra-päivä 26.8.2017

Tiedote
23.8.2017 18:27
Imatra-päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26.8. teemalla ”Yhdessä” vahvasti Suomi100-juhlavuoden hengessä.

Imatra-päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26.8. teemalla ”Yhdessä” vahvasti Suomi100-juhlavuoden hengessä.  Mukana tänä vuonna on kymmenittäin imatralaisia tahoja ja päivässä tuleekin korostumaan juuri tuo juhlavuoden syvempi ajatus yhdessä toimimisesta.  Samana päivänä vietetään myös valtakunnallista Suomen luonnon päivää. Suomi100 näkyy Imatra-päivänä Imatralla, ei ainoastaan lipuin ja oheismateriaalein, vaan myös Koskipuiston nurmille levittäytyvästä ja Etelä-Karjalan Liiton organisoimasta Suomi100-piknikistä ja hauskasta jaettavasta ämpäri-taideteoksesta sekä Tanssistudio Jamin hauskasta Suomi100-kimppatanssista Koskenpartaalla. Tapahtumapaikkoina keskustassa ovat Koskenparras ja sen lava, Koskipuisto sekä Inkerinaukio

Aamuvirkut pääsevät jaloittelemaan opastettuna jo klo 9.30 aistit avoimina Kruununpuistoon aamukävelylle ja sen jälkeen liittymään muuhun joukkoon ja nauttimaan kahvia klo 10.30 - 11.30 Inkerinaukiolle uuden kaupunginjohtajan kanssa. Kahvia & Kohtaamisia saattaa myös tänä vuonna yhteen kaupunkilaisia, kaupungin virkamiehiä ja päättäjiä pullakahvien merkeissä. Luvassa on siis varmasti päivän polttavia puheenaiheita.

Avajaistunnelmiin johdattelee klo 11.45 Kaikki Yhdessä -kulkue ja varsinaiset avajaisseremoniat pidetään perinteisesti Koskenpartaan lavalla klo 12.00 alkaen. Eläkkeelle jäävä kaupunginjohtaja Pertti Lintunen luovuttaa ”kapulansa” uudelle kaupunginjohtajalle Rami Hasulle, joka lukee Kruununpuiston julistuksen nyt  ensimmäistä kertaa. Avajaisissa luovutetaan Imatra-mitali, palkitaan Myönteisen Imatra-kuvan edistäjä ja luovutetaan Osallistu ja vaikuta-palkinto.  Imatra saa myös vieraita Imatra-päivään useista ystävyyskaupungeistaan ja avajaisissa kuullaan heidän tervehdyksensä. Muusta ohjelmasta vastaavat Imatran Seurakunnan vaskikvintetti, Imatran Immet ja Imatran Seudun Karjalaiset Nuoret ry.

Myö ja Yö osuus alkaa klo 14.00

Koskenpartaan lavalla nähdään monipuolisia esityksiä lukuisten eri organisaatioiden toimesta klo 14.00 – 16.30. Jännittävä odotus uudesta Inkeristä päättyy 16.30 Nuorkauppakamarin julkistaessa uuden Imatran Inkerin.  

Koskenpartaan kesätanssit starttaa ENSIESIINTYMISELLÄÄN Veera Vento & West Wind Band klo 18.00 ja loppuillan livemusiikista vastaa Saksan keikaltaan palannut Dark Ride Brothers. Musiikki hiljenee lavalla klo 22.00, minkä jälkeen reipasta menoa ja iltaa voi jatkaa kävelykadun ravintoloissa.

Imatra-päivän muuhun ohjelmaan ja esittelypisteisiin Koskenpartaalla, Koskipuistossa ja Inkerinaukiolla  voi osallistua kokeilemalla, katselemalla ja kuuntelemalla pääsääntöisesti klo 14.00 ja 16.00 välillä. Koskipuistossa Suomi100 juhlavuosi näkyy piknikin merkeissä – piknik kokoaa ympärilleen myös monia muita toimintapisteitä ja mielenkiintoisia esityksiä. Suomi100 adressin pääsee allekirjoittamaan Kaakkois-Suomen Rajamieskillan ja Imatran Urheilijoiden yhteisellä toimintapisteellä – pisteellä voi kokeilla myös osumatarkkuuttaan laseraseilla.  

Inkerinaukiolla tutustutaan Rajavartioston toimintaan. Paikalla on partioauto ja koirapartio – paikalta saa tietoa myös koulutuksesta Raja - ja merivartiostossa. Suihkulähteen ympärille rakentuvat lapsille temppuradat klo 14.00 ja 15.00 – suihkulähteeseen voi tuoda omia kumiankkojaan polskuttelemaan, jotta kokoon saadaan ”ainaskin 100 ankkaa”. Kuten Koskipuistossa myös Inkerinaukiolla on sekä informatiivisia että toiminnallisia rasteja.

Urheilutalolla tapahtuva Naisten Vuoksi kokoaa omat urheilulliset naisjoukkonsa ja monet esittelypisteet Osmos Cosmoksen reippaan menon myötä  Urheilutalon ympäristöön klo 12.00 alkaen - Naisten Vuoksi juostaan tai kävellään Urheilutalolta Vuoksea kiertäen klo 14.00. Myös teatterilla tapahtuu - Teatteri Imatra avaa ovensa teosesittelyihin 11.30, 12.00 ja 12.30.

Uuden kaupunkitaiteilijan Janette Holmströmin taideteoksen julkistaminen tapahtuu Inkerinaukiolla klo 19.00 illan alkaessa hämärtää.