Uusi kaupunginvaltuusto kokoontui aloitusseminaariin keskiviikkona 11.6.
Tuore kaupunginvaltuusto kokoontui valtuustokauden ensimmäiseen seminaariin keskiviikkona. Päivän agendalla oli käytännön järjestäytyminen, tutustuminen kanssavaltuutettuihin sekä orientoituminen strategiatyöhön.
–Tulemme tekemään työtä tiiviisti yhdessä seuraavat neljä vuotta. On tärkeää, että tunnemme toisemme myös ihmisinä, emme pelkästään poliittisina päättäjinä, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna Helminen sanoo.
Päivän aikana valtuusto keskusteli tulevan kauden toimintatavoista ja käytännön järjestelyistä esimerkiksi iltakouluihin ja seminaareihin liittyen.
Lisäksi valtuusto orientoitui strategiatyöhön. Strategian päivitys on aloitettu jo edellisen valtuustokauden lopulla muun muassa toteuttamalla kuntalaiskysely sekä kartoittamalla kaupungin työntekijöiden näkemyksiä kaupungin arvojen toteutumisesta.
Varsinaisesti uuden strategian työstö aloitetaan syksyllä.
Lisätietoja:
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna Helminen, anna.helminenimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi), p. 040 548 3790
Kirjoita kommentti