
Uusi kaupunginvaltuusto aloitti työnsä
Teatterilavoilta monille tuttua Ville Lambergia politiikkaan osallistuminen on houkuttanut jo pidemmän aikaa.
– Olen aina seurannut politiikkaa. SDP oli luonteva valinta, kun olen tehtaalla töissäkin. Politiikassa uskon yhteistyöhön.
Lamberg nimitettiin tarkastuslautakuntaan varapuheenjohtajaksi. Hän kokee, että annettujen luottamustoimien hoitaminen hyvin on hänen velvollisuutensa.
– Iso määrä luottamuspaikkoja ei ole itsetarkoitus. Ne pitää pystyä myös hoitamaan. Opiskeltavaa riittää, Lamberg ajattelee.
Vihreiden Kaisa Hammaren on 26-vuotiaana Imatran nuorin valtuutettu. Vaaleissa Hammarenin pääsi yllättämään kannatuksen suuruus. Valtuustopaikan lisäksi hänet valittiin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäseneksi.
– Lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle tärkeää. Haluan että oppilashuoltoon, oppimisen tukeen sekä nuorisotyöhön panostetaan Imatralla. Heille tulisi turvata hyvinvoiva ja elinvoimainen Imatra jatkossakin.
Sekä Hammaren että Lamberg painottavat yhteistyön ja yhteishengen merkitystä.
– On oikein hyvä ja luottavainen olo, että valtuustosta tulee hyvin yhteen hiileen puhaltava porukka, Hammaren sanoo.
Yhteistyötä Lamberg ja Hammaren pääsevät tekemään myös Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustossa. Etelä-Karjalan kunnista koostuva yhtymä ylläpitää Saimaan ammattiopisto Sampoa.
– Laadukas ammattikoulutus on Imatralla ihan elintärkeä juttu, toteaa Lamberg.
Imatran kaupunginvaltuusto
- Kaupungin ylin päättävät elin
- 43 kaupunginvaltuutettua
- 11 kokousta vuodessa´
lue lisää: imatra.fi/valtuusto
Kaupungin strategia tarkistetaan
Yksi tärkeimmistä kaupunginvaltuutetun tehtävistä osuu valtuustokauden alkuun. Kuntalaki velvoittaa tarkistamaan kaupungin strategian vähintään kerran valtuustokaudessa.
Kaupungin toiminta perustuu lakisääteisten tehtävien hoitamiseen, joten strategisten valintojen tekemiselle ei ole samaa vapautta kuin yksityisissä yrityksissä. Kuitenkin elinkeinopolitiikassa ja investoinneissa päätetään kymmenien miljoonien eurojen käytöstä valtuustokausittain.
Strategian uudistaminen on aloitettu jo edellisen valtuuston toimesta arvioimalla strategian toteutumista. Viranhaltijajohto ja luottamusjohto ovat myös arvioineet työpajassa Imatran mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita. Kaupungin työntekijöiltä on keväällä kysytty, kuinka kaupungin arvot ovat toteutuneet ja millaisia arvoja kaupungin tulisi jatkossa noudattaa.
Kesällä puolestaan asukkailta kerätään tietoa, kuinka he kokevat elinolosuhteet Imatralla. Eri sidosryhmiä tullaan vielä syksyn aikana osallistamaan strategian tekoon. Kaupunginvaltuusto päättää strategian hyväksymisestä todennäköisesti vuodenvaihteessa.
Valtuutetun opinto-ohjelma
Valtuutettu saa puolessa vuodessa kattavan perehdytyksen tehtäväänsä.
Kesäkuussa ennen ensimmäistä kokousta valtuutetut saivat käyttöönsä kannettavat tietokoneet, joilta he pääsevät lukemaan kokousmateriaaleja kokousjärjestelmään.
Lomien jälkeen opiskellaan kaupungin organisaatiota, hallintosääntöä ja johtamismallia sekä strategiaa. Perehdytystä on myös lapsiystävällisestä kunnasta ja ammatillisesta koulutuksesta.
Alkusyksystä käsitellään luottamushenkilön roolia, oikeuksia ja vastuita.
Opiskelu jatkuu viestinnän, brändin ja markkinoinnin teemoilla. Mikä on Imatran tapa viestiä, mikä on valtuutetun rooli viestijänä ja millaisia vaatimuksia kuntalaki viestinnälle asettaa. Käsitellään myös tietosuojaa ja tietoturvallisuutta.
Syyskauden lopulla käsitellään luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden rooleja, yhteistyötä ja vaikuttavaa työskentelyä. Pohditaan myös kuntastrategiaa ja strategista johtajuutta sekä eettisisä kysymyksiä, hyvää hallintoa, sisäistä valvonta ja korruption torjuntaa kunnan päätöksenteossa ja toiminnassa.
Opinto-ohjelma täydentyy ja esimerkiksi kuntayhtiöiden hallituksiin osallistuville on omat koulutuksensa.